1074
post-template-default,single,single-post,postid-1074,single-format-standard,stockholm-core-2.3,qodef-qi--no-touch,qi-addons-for-elementor-1.5.5,select-theme-ver-8.9,ajax_fade,page_not_loaded,menu-animation-underline,,qode_menu_center,qode-mobile-logo-set,wpb-js-composer js-comp-ver-6.6.0,vc_responsive,elementor-default,elementor-kit-14
Brinhallin merenrantahuvila. Kuva: Tuomas Pelttari

Siellä Brinkhallin kesäparatiisi odottaa meitä

Ennen olen pitänyt talvesta: lumituiskusta, kirpeästä pakkasesta, kimaltelevista hangista, joihin auringonsäteet ripottelevat timantteja. Erityisesti olen tykännyt talven valosta ja talviuinnista. Turun talvi on tänä vuonna ollut aivan jotain muuta – lähinnä sitä kuvaa sana ympäristökatastrofi. Kun jään päälle sataa vettä, joka taas uudelleen jäätyy, koiralenkeistäkin tulee selviytymistaisteluita. Edes nastakengistä ei ole apua.

Aurinko laskee merellä.
Kesäkuun yössä on taikaa. Auringonlaskun hetki on maaginen.

Siksi oli ihanaa, kun Brinkhallin kartanosta tuli allekirjoitettavaksi sopimus ensi kesän mökkilomasta. Se vei ajatukset viime kesään ja suloisiin päiviin, jotka vietimme Brinkhallin kartanon merenrantahuvilassa Kakskerrassa. Kustavilaisittain sisustettu, yli sata vuotta vanha kivirakennus oli meille unelmien täyttymys. Ulkoapäin se muistuttaa vähän gotlantilaista taloa. Sisältä se on yksinkertaisesti hurmaava.

Ikkunoissa ei tarvita verhoja. Luonto on liian kaunis peitettäväksi.

Kuulimme huvilasta Ann-Christin Antellilta, kyllä, hän on juuri se rakastettua Puuvillatehdas-trilogiaa kirjoittava kirjailija. Krisse on myös Tuomaksen entinen hyvä työkaveri ja ollaan kaikki oltu yhtäaikaa Turun kaupunginkirjastossa. Siksi tässä postauksessa soi myös Krissen bändin, Kerkko Rastaan kesäbiisi. Kannattaa siis lukea loppuun asti.

Kun Krisse kertoi huvilasta, en tiennyt, että talo olisi entisöity kustavilaisittain! Miten sattuikaan, sillä kustavilaisuus on minulle kaikkein rakkain tyylisuunta. Kustavilaiseksi ajaksi kutsutaan Ruotsin kuningas Kustaa III:n ja hänen poikansa Kustaa IV Aadolfin hallintokausia 1700-luvun loppupuolella. Ruotsalainen uusklassismi korosti huonekaluissa yksinkertaisuutta, siroutta ja kauniita yksityiskohtia. Kankaissa ja tyynyissä juoksi usein raitoja. Sohvien ja tuolien pinnoitus oli herkkää ja symmetristä. Värimaailmassa suosittiin valkoista, helmenharmaata, sinistä, himmeänvihreää ja kultaa.

Ruokapöytä ikkunan edessä.
Ruokapöydän ympärillä on kustavilaiset tuolit.

Huvilassa oli kaksi huonetta: tupakeittiö ja makuuhuone. Kun oven avasi ensimmäisen kerran, näky oli sykähdyttävä. Pysähdyin kynnykselle ja haukoin henkeäni. En koskaan ollut viettänyt mökkilomaa näin uskomattoman kauniissa ympäristössä. Tämä todella oli huvila meren rannalla.

Ikkunaverhojakin oli vain niissä ikkunoissa, joissa ne olivat tarpeen. Kesän tuore vihreys ja sammaleisten kallioiden karheus saivat vapaasti ryöpytä sisään. Vaikka oli sisällä, tunsi melkein olevansa ulkona.

Rakastan kristallia, ja aivan erityisesti tätä kristallikruunua.

En ole varmaan tullut kertoneeksi, että olen heikkona kristallikruunuihin. Olen saanut puhuttua sellaisen jo oman puutalohuoneistomme kylmään eteiseen ja alakerran pikkuvessaan. Kuvan kristallikruunun voisin ripustaa meille ihan mihin tahansa, ehkä mieluiten kuitenkin kylppäriin, sitten jos se joskus saadaan remontoitua.

Lukutuoli sadepäiviä varten.

Huvilan kaikki tapetit olivat peräisin Rakennusperinteen ystävien valikoimista. Heillä on myös nettikauppa, vink vink.

Romanttisesta makuuhuoneesta on näköala pihaan ja merelle.

Makuuhuone suorastaan pursusi kustavilaisia yksityiskohtia. Yöpöydissä oli samantapainen vihreävalkoinen, kaiverrettu koristelu, jota on käytetty myös minun ainoassa aidossa kustavilaisessa huonekalussani. Se sivustavedettävä sohva, jonka pohjalainen mummani oli tuonut sukuun myötäjäisinä. Jostakin huonekalun takaa tai pohjasta on joskus löydetty vuosiluku 1700-luvulta. Tyttäreni nukkui siinä sivustavedettävässä niin monta vuotta kuin mahtui. Yhtäkkiä jalat venähtivät pitkiksi kuin villivarsalla ja piti hankkia usi sänky.

Makkarin sisustuksessa oli myös arvokkaita elementtejä.
Yksityiskohdilla on merkitystä. Ja miten sattuikaan, että kaikialla huvilassa oli kynttilöitä? Meillä poltetaan niitä ympäri vuoden.
Pönttöuuni vei ajatukset omaan mummankotoon.

Meille sattui todella kivat säät, joten sadepäivän lukutuolia ei viime kesänä tarvittu. Olimme Brinkhallissa kesäkuun puolivälissä, juuri ennen hellekautta, lämpömittari näytti noin 20 astetta ja aurinko paistoi. Vietin ison osan ajastani vedessä. Hellin teoriaa, jonka mukaan minusta on suunniteltu hyljettä, mutta sitten jokin meni vikaan ja tulikin Eve. Vesi on minulle luontainen elementti ja kelluessani tunnen olevani kesän ytimessä. Pari kertaa taisin nukahtaakin veteen muutamaksi sekunniksi. En nyt varsinaisesti suosittele sitä kenellekään.

Mutta vaikka ensi kesänä olisi +10 astetta lämmintä, sataisi, tuulisi ja tulisi rakeita, se ei ole meille ongelma. Nautin uimisesta kaikkina vuodenaikoina. Brinkhallin puusaunasta ei ole nyt kuvia, mutta sekin on hengästyttävän upea. Löylyttelyn lomassa saunasta voi katsella merelle ja pesutilat ovat suorastaan luksusta.

Laituri puiden takana.
Klassinen peruslaituri, simppeli ja toimiva.

Rakastan laitureita. Tykkään siitä huojunnasta, jonka harmaan, kuluneen puun päällä käveleminen aiheuttaa. Laituri on pieni silta maan ja veden välissä. Se voisi symbolisoida vaikka väylää alitajunnan ja rationaalisen ajattelun valillä.

Hihii, mulla olikin rastat!

Lomamoodi on paras moodi. Loma on ihmisen parasta aikaa. Allekirjoitan kaikki nämä kliseet. Aamulla vedin uikkarit ylle, menin uimaan ja tulin aamukahville raikkaana ja sisäisesti puhdistuneena. Voiko ihminen enempää pyytää?

Meidän rescuekoirat, Bibi ja Fluffy eivät innostuneet vedestä, mutta he nauttivat omalla tavallaan. On muuten ihmeellistä, että huvilaan saa ottaa nelijalkaisia ystäviä mukaan. Olemme siitä todella kiitolllisia.

Bibi chillailee nurtsilla.

Tuvan lankkulattiat ovat todennäköisesti alkuperäiset. Muutenkin huvilaa oli korjattu hellästi ja vanhaa kunnioittaen. Vain keittiö oli tuliterä, ja sekin oli naamioitu vanhaksi.

Koira makaa lattialla lelujen kanssa.
Fluffy chillailee tuvassa, tiukasti matolla. Rakkaimmat lelut piti pakata mukaan.

Iltaisin kävelimme koirien kanssa hiljakseen kartanon mailla, omenatarhassa, pikkuteillä ja puistossa. Vanhat rakennukset hehkuivat upeasti ilta-auringossa.

Kahvila oli suljettu, mutta ehkä se on ensi kesänä avoinna!

Juuri sillä viikolla Brinkhallin kartanossa kuvattiin Nokiasta kertovaa tv-sarjaa, joka tulee ulos nimellä Made in Finland. Sitä tullaan myymään isosti ulkomaille. Kuvausten vuoksi kahvilakin oli suljettu. Elokuvaväki oli rentoa ja mukavaa: näyttelijät rapsuttelivat meidän koiria, jotka olivat onnellisia huomiosta. Kaikki eivät olleet kuulleet rescuekoirista, vaan luulivat niitä pelastuskoiriksi. Sitä innokkaammin he halusivat kuulla Bibin ja Fluffyn matkasta Romanian kaduilta Suomeen kotikoiriksi.

Brinhallin kartanossa kuvataan tv-sarjaa.
Kuvauksia varten valaistu kartano.

Yhtenä iltana istuimme kaikessa rauhassa huvilan pihalla, kun kuulimme, että kuulaassa kesäillassa kajahti kaksi laukausta. Säikähdimme, koirat valpastuivat. Tekstasimme heti talkkari-Saulille, joka oli meidän tuki ja turva ja vastasi kysymyksiin aina. Hän rauhoitteli meitä ja kertoi, että laukausten äänet tulivat kuvauksista. Se oli käynyt meilläkin mielessä, mutta koskaan ei voi olla aivan varma. Mietimme, kuvattiinko siellä ehkä Nokian historiaan liittyvää itsemurhakohtausta? Pakko varmaan katsoa sarja.

Mies ja koira laiturilla.
Seutu on vehmasta ja rauhallista.

Koiruudet aristelivat laituria eivätkä halunneet uida. Romaniassa kasvaneilla pennuilla ei ole ollut mahdollista totutella veteen. Kadulla ja koiratarhoissa oppi aivan toisenlaisia asioita, mutta nyt molemmat tykkäävät tästä kotikoiran hommasta.

Kukkia ja vanha kiviseinä.
Osaako joku kertoa, mitä nämä kukat ovat? Tykkään hennon ja krouvin yhdistelmästä.
Saniaisia kalliolla.
Saniaiset ovat olleet lapsuudesta asti lemppareitani.

Kerkko Rastas tiivistää meidän kesätunnelmat Brinkhallissa paremmin kuin itse koskaan pystyisin. Biisi on nimeltään Horsmaniityllä. Kannattaa ottaa bändi seurantaan!

Tätä biisiä ei ollut saatavilla vielä viime kesänä, mutta ensi kesänä me kuunnellaan sitä tuvassa ja hyräillään ulkona. Ulkona ei tee mieli soittaa mitään, luonnon äänet riittävät.

Särkyneitä sydämiä.
Pihassa kukkii perinnekasveja. Särkynytsydän kuuluu unikkokasvien heimoon.
Käsikirjoituspinkka pöydällä ikkunan edessä.
Ahneen käsis.

Otin Ahneen käsikirjoituksen printtinä mukaan. Normaalisti en näitä juuri printtaile, mutta nyt oli kiva istua ulkona tai sisällä ja tehdä kynän kanssa merkintöjä. Aika monta kirjainta, sanaa ja lausetta tarvitaan, ennen kuin romaani on valmis. Eikä sekään riitä: pitää olla lujuuslaskelmat siitä, että rakenne on vakaa ja aristoteeliset pisteet paikoillaan.

Auttaisikohan huvilan ikävään, jos tapiseeraisi tällä tapetilla kotona yhden seinän?

Viimeisenä iltana oli jo kuumaa. Sen aistii tästä kuvasta, johon sain mukaan auringon ja kuun. Otimme mukaan lasit ja pullon valkkaria ja menimme vieressä olevalle yhteislaiturille istumaan. Juttelimme harvakseltaan. Enimmäkseen olimme hiljaa. Englannin kielessä sille on fraasikin: not inconvenient silence. Meri oli tyyni ja maailma niin täydellisen kaunis, että ei ollut tarvetta sanoa mitään turhaa. Tuntui, että kaikki on tässä.

Kun ei omista mökkiä, kun kaikki tämä ihana ei ole koko ajan saatavilla, sitä osaa todella arvostaa. Meillä oli vain nämä hetket.

Auringonlasku merellä.
Viimeisenä iltana joimme muutaman lasillisen valkkaria yhteislaiturilla.
No Comments

Post a Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.