Tunnisteet

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Uneton Usvalinnassa


Kuva: Pixabay

 


Olen kärsinyt unettomuudesta koko aikuisikäni, oikeastaan vähän pidempäänkin. Aika pikään kyse oli nukahtamisvaikeuksista, mutta viime vuosina palettiin on tullut mukaan myös herääminen aamuyöllä, suden hetkenä.

Kokemusta valvomisesta on sen verran, että voin varmaan puhua kroonistuneesta unettomuudesta. Ja jos luen vielä yhdenkin univaikeuksia käsittelevän tsemppaavan artikkelin, jossa nostetaan lääkkeetön hoito unettomuuden ainoaksi tavoiteltavaksi hoitomuodoksi, saan ns. primitiivireaktion ja saatan muuttua vaaralliseksi.

Näitä juttujahan ilmestyy säännöllisin väliajoin sekä Hesarissa että satunnaisesti selailemissani naistenlehdissä. Tekopirteät tekstit listaavat viisi tai kymmenen konstia, joilla ”varmasti nukahdat”. Ja vieressä on asiallinen kuva asiantuntijasta, joka varoittaa pätevän näköisenä niin unettomuuden kuin nukahtamislääkkeidenkin vaaroista.

Heidän mukaansa riskini sairastua miltei kaikkiin mahdollisiin vakaviin tauteihin kasvaa koko ajan ja siitä seuraa loogisesti, että kuolen nuorempana kuin hyvin nukkuvat. Kiitos, juuri tämä tietohan minua niin kovasti helpottaakin.

Kunpa saisin edes yhden tärkeilevän asiantuntijan ymmärtämään, että en ole valinnut unettomuutta itse. Kukaan ei ole. Silti lievät tai lyhytkestoiset unihäiriöt ovat täysin eri asia kuin kroonistunut unettomuus. Jos tästä moodista pääsisi helposti eroon, olisin tehnyt sen jo aikoja sitten.

Onneksi edes artisteista löytyy ymmärtäjiä. Maustetyttöjen biisi En saa unta varmaan haudassakaan singahti heti omien hautajaisteni Top Tenin kärkeen. Siinä on oivallettu unettomuuden syvin olemus. Kiitos, Maustikset!




Jukka Alihanka (1949 - 2013) oli sanoittaja ja säveltäjä, mutta myös unitutkija ja uniongelmista kärsivien auttajana tunnettu lääkäri. Hän selitti minulle selkokielellä, mikä mekanismi unettomuuttani hänen nähdäkseen ylläpitää: sympaattinen ja parasympaattinen hermostoni eivät toimi, kuten niiden pitäisi. Jostain syystä, jota hän viisaana ihmisenä ei lähtenyt arvailemaan, ne toimivat väärin päin.

Sympaattista hermostoa on sanottu elimistön kaasuksi: se nostaa verenpainetta, sykettä ja hengitystiheyttä. Parasympaattisen hermoston aktiivisuus taas alentaa sykettä ja rauhoittaa hengitystä. Parasympaattinen hermosto aktivoituu yleensä levossa, mutta jos kytkennät menevät ristiin, voi käydä kuten minulle.

Höyhensaarikeikkani tyssäävät siihen, että sympaattinen hermosto on selvästi niskan päällä. Mutta miksi näin on?

Sympattinen ja parasympaattinen hermosto ovat osa autonomista eli tahdosta riippumatonta hermostoa. Siksi niiden toimintaan vaikuttaminen ei ole tahdon asia. Tämän asiantuntijat yleensä järjestelmällisesti unohtavat. Ehkä unettomien syyllistäminen on helpompaa?

Jukka Alihanka piti unettomuuden hoidon perusongelmana sitä, että sitä on Suomessa hoidettu psyykkisenä sairautena. Wikipedian mukaan hän oli Valviran luupin alla lääkemääräystensä vuoksi, enkä tiedä, saiko hän juurikaan tukea kollegoilta. Mutta sen tiedän, että potilaitaan hän ymmärsi. 

VALVOMINEN AIHEUTTAA FYYSISIÄ OIREITA

Unettoman yön jälkeinen päivä on kamala. Esimerkiksi viime yö oli huono ja sen vaikutukset ovat tuntuneet tänään kehossani fyysisesti: heikottaa, päätä särkee, ahdistaa, tuntuu kuin silmissä olisi hiekkaa, rintaa puristaa, vatsaan sattuu, olo on heikko ja voimaton, keskittyminen herpaantuu, pikkuasiat ärsyttävät ja mieliala on alavireinen. Niin, ja sanoinko jo, että ahdistaa.

Vuorotteluvapaalla se ei ole katastrofi, mutta työelämässä kyllä. Suomalaisessa, übertehokkuuden nimiin vannovassa yhteiskunnassa unettoman yön takia ei saisi jäädä sairauslomalle. Töihin vaan, laiskuri! Ensi yönä varmasti nukut. Samaan aikaan vallitsee kuitenkin laaja yhteisymmärrys siitä, että väsymys vaikuttaa auton ratissa aivan samalla tavalla kuin veressä seilaavat promillet.

Voisiko joku selittää minulle tämän ristiriidan?

Sitten tulee pakollinen osuus besserwissereille: kyllä, osaan huolehtia unihygieniastani. Kävelen iltaisin pitkiä, rauhoittavia lenkkejä koirien kanssa, harrastan joogaa ja osaan erilaisia hengitysharjoituksia. En juo illalla kahvia enkä syö raskaita aterioita. Syön pienen leivänpalan (hiilihydraattien pitäisi unettaa) ja luen kirjaa ennen nukahtamista.


Kuva: Pixabay

Mutta kun se uni ei vaan tule. 

Joskus, kun valvon yöllä enkä jaksa enää lukea, katselen koiriamme, jotka nukkuvat kaunista, luonnollista unta. Miksi eläimet (ja ilmeisesti kasvitkin) osaavat nukkua, mutta minä en?

Jo lapsena olin herkkäuninen. Heräsin aikaisin, reagoin herkästi ääniin ja minun oli vaikea nukahtaa vieraassa paikassa. Myöhemmin rytmi on kääntynyt aivan toisin päin. Varsinkin vuorotteluvapaalla unirytmini on noin neljä, viisi tuntia myöhäisempi kuin nomaalisti. Kun aamuyön tunteina vihdoin saan unta, nukun yleensä aamulla niin pitkään kuin pystyn. Samoin lomilla ja viikonloppuina.

Ai, niin, mutta sehän onkin meiltä unettomilta ankarasti kielletty. Lehtijuttujen niksi numero yksi on yleensä se, että ”mene aina samaan aikaan nukumaan ja herää aina samaan aikaan”. Viis siitä, onko loma tai lauantai.

Ja kissan viikset, sanon minä. Vaikka neuvo olisikin totta, otan uneni sieltä, mistä sen saan. Jos en nuku niinä ”hyvinä iltayön tunteina” (tämäkin on unijuttujen syyllistävää vakiokamaa), on aivan varmaa, että nukun sitten, kun uni vihdoin tulee.


Kuva: Pixabay

Seuraavaksi ollaankin sitten ongelmissa työelämän kanssa. Jostain syystä Suomessa eletään edelleen agraariyhteiskunnan aikataulussa ja omallakin työpaikallani aamuvirkut ovat paikalla jo seitsemältä. Entäs minä ja muut minun kaltaiseni? Itse tekisin mieluiten töitä joko etänä omassa aikataulussani tai ainakin iltapainotteisesti.

Ja niin, taisin muuten juuri tajuta selityksen viime aikojen tavallistakin repaleisemmalle unelle. Vuorotteluvapaa on hiljalleen kääntymässä loppuaan kohti ja suolakaivokset odottavat. Pelkkä tieto lähestyvästä päivämäärästä saa ilmeisesti  unijärjestelmäni sekoamaan. Toivottavasti ei kuitenkaan totaalisesti.

Ja ihan vaan selvyyden vuoksi kerron vielä sen, että tällä hetkellä minulla on fiksu ja ymmärtäväinen lääkäri, joka hoitaa unettomuuttani hyvin ja asiantuntevasti. Mutta ei hänkään sitä parantamaan pysty.

Parasympaattisen hermoston tärkein hermo on vagushermo (kiertäjähermo) eli kymmenes aivohermo. Ja toisinaan, onnellisena hetkenä, joka ilta toistamani hengitysharjoitukset hieman helpottavat ja Nukku-Matti pääsee sirottelemaan unihiekkaa minunkin päälleni.


Kuva: Pixabay

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti