Tunnisteet

maanantai 31. elokuuta 2020

Mietteliäs poimija samoilee kukkaniityllä

Sunnuntaina illansuussa lähdimme koirien kanssa lenkille Koroisten ja Halisten suuntaan. Siellä on kolme Turun kaupungin kukkaniittyjä, joista on nyt lupa poimia kukkakimppuja. Turussa kukkia on kylvetty maisemapeltoihin yhteensä kuuden hehtaarin alueelle.

Mietteliäs poimija, jolla on loppumatkasta reppu täynnä kukkia. Kuva: Tuomas Pelttari.


Emme olleet yksin. Historiallisella Suomen sydän -reitillä oli runsaasti lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja kävelijöitä koirien kanssa ja ilman. Monilla oli kukkakimppuja käsissä. 

Reitti ohittaa vanhan Koroisten piispanistuimen, jossa kirkollisen vallan ajoista muistuttaa pelkistetty valkoinen risti. Paikka on edelleen yksi Turun kauneimmista, ja voi vain kuvitella, miltä se näytti 1200-luvulla, kun vesi oli korkeammalla. 

Koroisten piispanistuimelta on ihana näkymä Aurajoen alajuoksulle ja kaupunkiin. Kuva: Tuomas Pelttari.


Piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin vuonna 1229. Niemeä ympäröimään rakennettiin puolustusvarustukset. Kirkon lisäksi siellä sijaitsi piispan linnoitettu asunto. Sekä linnoituksen että kirkon perustuksia on yhä nähtävissä.

Vähän toisaalta Koroisista löysimme myös ITU - IN SITU -keramiikkaveistoksen, joka oli tehty yhteistyössä Turunmaan keraamikkojen killan kanssa paikan päällä polttoa myöten. Se sopi hyvin alueen puuveistosten viereen. Turku on siitä ihana kaupunki, että täällä voi törmätä taiteeseen missä vaan.

Elävän kulttuurin Koroinen toimii vanhassa pihapiirissä, joka on tullut tutuksi monenlaisista happeningeistä ja keikoista. Järjestimme Ellan ylioppilasjuhlatkin aikoinaan punaisessa kahvilarakennuksessa. Koko talo tuoksui, koska osa leivonnaisista paistettiin paikan päällä.


Aluksi  poimija epäröi: malttaako taittaa? Kuva: Tuomas Pelttari. 


Kun muistot on muisteltu, vastaan tulikin jo ensimmäinen niitty, jossa sinisiä ruiskaunokkeja ja liiloja hunajakukkia raikasti hohtavan valkoinen kesäharso. Ongin repusta sakset ja kahlasin varovasti niittyyn painuneita polkuja pitkin.

Napsin kimppuuni ruiskaunokkeja ja kesäharsoa, mutta hunajakukissa oli sellainen pörriäisten armeija hommissa, että päätin suosiolla jättää kukat heille.

Hunajakukka tarjoaa pörriäisille juhla-aterian. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Kukkien poimimisesta tuli hiukan ristiriitainen fiilis. Mieluiten antaisin luonnonkukkien kasvaa omilla paikoillaan ja nauttisin niistä luonnossa, kasvupaikalla. Nämä maisemapellot on kuitenkin istutettu kaupunkilaisten iloksi, ja niistä poimiminen tuntuu siksi luontevammalta.

Vaikka tiedänhän minä, että kukat lakastuvat maljakossa muutamassa päivässä. Leikkokukkia en osta enää lainkaan niiden yllättävän suuren hiilijalanjäljen takia. Siitä kirjoitinkin blogissa jo keväällä otsikolla Mitä oikeastaan teet, kun ostat kukkakimpun?


Jatkoimme silti matkaa ja poimintaa. Ennen Halistenkoskea oli vielä toinen ruiskaunokkeja, hunajakukkia ja kesäharsoa puskeva niitty. Väistelin ahkeria pörriäisiä ja napsin kimppuun lisää sinivalkoista. Taitoin mukaan myös yhden pinkin malopin.

Kimppuun tulee kesäharsoa ja ruiskaunokkeja. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Ylitimme Halistenkosken vanhaa siltä myöten ja sanoimme heipat Suomen sydän -reitille, joka jatkaa Liedon Vanhalinnnaan saakka. Toisella puolella jokea kuljimme ulkoilureitillä ylioppilaskylän reunassa. Asuin siellä yhteensä noin kuusi ja puoli vuotta ja lenkkeilin jokirannassa tuhansia kertoja.

Ylioppilaskylän pellolla oli muitakin poimijoita. Siellä kasvoi runsaasti maloppeja. Minäkin olin jo karaistunut ja saksin kimppuun myös hunajakukkia, koska pörriäiset näyttivät saaneen medenkeruunsa valmiiksi. Pellolla kasvoi myös runsaasti kalpeanvalkoisia ja vaaleanvioletteja ruiskaunokkeja. Jahtasin myös isoa kukkaa, jota epäilin olevan harmaanlila silkkiunikko.


Reppu alkoi olla täynnä ja lähdimme reippailemaan kotia kohti. Vasta kotona tajusin, että olemme kävelleet ulkona kolmisen tuntia. Koirat tykkäsivät, kun kerrankin oli aikaa nuuskia perusteellisesti.


Illalla sommittelin kimput vanhoihin Riihimäen lasin tölkkeihin. Ja pakko myöntää, että ne olivathan ne upeita.


Sinivalkoinen kimppu.

Viileiden punaisten sävyjen kimppu. 


Viime kesänä kävin Ruissalon auringonkukkapelloilla poimimassa isoja, hymyileviä keltanaamoja elokuisiin juhliimme. Kukinta oli jo vähän ohi, joten sain tehdä tosissani töitä kimpun eteen. Siellä ne siten helottivat kunniapaikalla pöydässä, jossa oli tarjolla juomia. 


Ruissalon auringonkukkapelloilla sain viime kesänä etsiä ihan tosissaan kukkia ja nuppuja.
Kuva: Tuomas Pelttari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti