Tunnisteet

torstai 11. kesäkuuta 2020

Neristanin unikot, salakuljettaja ja The Mummo

Nyt on se aika vuodesta, kun kotipihan unikot alkavat kukkia. Kukinta on hyvin intensiivistä: unikot leiskuvat ja loimottavat. Kukintojen värit hehkuvat epätodellisen kirkkaina. Unikko on samaan aikaan vaatimaton ja ylväs: kodiksi sille kelpaa kivenkolo, mutta kasvilla on aatelinen ryhti ja karisma.

Usvalinnan unikoita.




Kun katselen pihan unikoita, muistelen aina, miten ja mistä ne ovat tänne päätyneet.

Heinäkuussa 2017 vierailin tyttäreni Ellan luona Kokkolassa. Hän oli kesätöissä Keskipohjanmaa-lehden kuvaajana ja asui Kokkolan vanhassakaupungissa eli  Neristanissa.

Nimi tulee ruotsista: Ner i stan = down town. Kokkola jakautuikin 1900-luvun alkuun asti Oppistaniin, yläkaupunkiin ja Neristaniin, alakaupunkiin. 

Olin jo edellisenä kesänä rakastunut Kokkolaan, mutta vähän eri syistä. Nyt kuljin aivan hurmiossa Neristanin kaduilla. Neristan on epätodellisen pittoreskia kulmakuntaa: 12 korttelin kokoinen ehjä ja lumoavan kaunis puutaloalue. Vanhimmat taloista ovat 1600-luvulta, uudemmat 1800-luvulta. 

Suomen rakennuskanta on niin uutta, että tuntuu hämmästyttävän, riemastuttavan oudolta kävellä satoja vuosia vanhojen talojen välissä. Monissa taloissa on juorupeilit!

Talojen väripaletti vaihtelee kirkkaanpunaisesta vaaleanpunaiseen, keltaisesta siniseen, vihreään ja beigeen. Ja ikivanhojen harmaiden kivijalkojen vieressä rehottaa unikoita. Tuhansittain unikoita! Niitä tuntuu olevan kilometrikaupalla!

Neristanin unikoita ja satoja vuosia vanhoja taloja. Ikkunassa on ns. juorupeili.

Mihin tahansa kääntyykin, unikoita riittää: oransseja, keltaisia, valkoisia. Niitä tunkee kivijalkojen alta ja kiviportaiden välistä. Niitä puskee porttien takaa ja talojen nurkilta. Mitä kivisempi paikka, sitä varmemmin sieltä kurkottaa unikko.

Unikoit viihtyvät kiviportaiden ahtaissa koloissa.


Muutaman päivän ajan kävelin ympäri Neristania aivan pyörryksissä. Kävelin ja kuvasin. Kuvasin ja kävelin. Yhtäkkiä tajusin, että kuvat eivät riitä. Aloin kehittää suunnitelmaa. Päätin tehdä rikoksen: minusta tulisi salakuljettaja. Sellainen oli suvussa jo kieltolain aikaan Turun Pikisaaressa, joten arvelin, että minulla olisi hyvät geenit  siihen bisnekseen.

Yhtenä iltana pakkasin mukaan sakset, ison lusikan ja muovipussiin ja lähdin hiippailemaan kadulle. Olin luvannut itselleni, että otan mukaani ihan vain muutaman unikon ja ainoastaan sellaisia, jotka olivat jo kukkineet. Sainkin muutaman irti, vaikka kädet tärisivät jännityksestä ja lusikka kilisi kiviin.

Neristanin asukkaat vaalivat unikoitaan. 

Sitten kirjaimellisesti törmäsin mummoon, joka touhusi jotain unikoiden kanssa. Syyllisyys hyökyi minusta valtavina laineina ja ryhdyin heti tunnustamaan hänelle tekojani. Mummo kuunteli pää kallellaan ja sanoi, että kyllähän se noinkin saattaa onnistua, mutta hänellä on parempi konsti.

”Napsauta kukkineista unikoista irti siemenkota ja ota se mukaan. Sillä tavalla saat unikot varmasti kukkimaan siellä Turussa. Istutetut unikot eivät välttämättä lähde kasvamaan. Katsopa, niin näytän!”

Ja minähän katsoin. Ja opin. Ja tein perässä. Nypimme yhdessä unikoiden siemenkotia ja rupattelimme hauskalla suomen ja ruotsin sekamelskalla. Olin järjettömän onnellinen: nyt minulla oli ihan oikea sister-in-crime!

Mummo kertoi, että hän tekee tällä tavalla joka kesä omille unikoilleen. Kun siemenkodan taittaa irti ja nakkaa kivijalan viereen, se alkaa itää ja siitä versoo keväällä uusia unikoita. Kaikki Neristanissa tekevät niin ja siksi unikoita on niin paljon ja ne kukkivat niin pitkään. Eri ikäiset kasvit kukkivat hieman eri aikaan ja ne kestävät myös talvia paremmin. Kun me kohtasimme, hän oli hoitamassa mökillä olevien naapureidensa unikkopenkkiä. 

Urakan päätteeksi mummo pyysi minut kahville. Hän asui reilut parisataa vuotta vanhassa puutalossa, joka oli laitettu poikkeuksellisen kauniiksi. Jykevät kattohirret olivat järisyttävän komeita. Sisustuksen teema oli merellinen. Tuntui kuin olisin astunut hetkeksi historiaan, aivan kuin istuisimme yhdessä mummon kanssa odottamassa merimiestä kotiin kuukausien purjehdukselta. Juttelimme, söimme pepparkakor ja joimme kaffe.

En kehdannut ottaa kuvia. Se olisi särkenyt lumouksen.

Kotona istutin muutaman kasvin ja nakkelin siemenkodat kivijalan viereen. Ja heti seuraavana kesänä tapahtui Neristanin ihme ja unikoita alkoi ilmaantua. Mummo oli ollut oikeassa: eivät ne istutetut kasvit oikein juurtuneet, mutta kotatemppu toimi sitäkin paremmin. Lähetin hänelle kiitollisen ajatuksen: Tack gumman, tack att du kom.

Neristanin ihme tapahtui Usvalinnassa.
Ella kuvasi työmatkansa, kun pyöräili töihin viimeisenä työpäivänä elokuussa. Unikot olivat jo kukkineet, mutta Neristan hehkui elokuun aamun auringossa. Video: Ella Kiviniemi.





Wikipedia tiivistää Neristanin historian mainiosti.

Neristan (eli Alakaupunki) on Kokkolan Vanhankaupungin nimi. Neristan on yksi Suomen laajimmista historiallisista puukaupunkikokonaisuuksista. Neristanin 12 korttelia kattava yhtenäinen asemakaava on peräisin 1660-luvulta. Suurin osa Neristanin rakennuksista on 1810–1880-luvuilta, vaikkakin vanhimmat rakennuksista ovat jopa 1600-luvulta. Museovirasto on määritellyt Kokkolan ruutukaava-alueen puutalokorttelit yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Neristan on kyseisen alueen parhaiten säilynyt osa katuverkoltaan ja mittakaavaltaan.

Neristanilla on oma ruotsin kielen murteensa, josta on tehty jopa pro gradu -tutkielma.

Lue lisää Neristanista

Jos kiinnostuit, suosittelen lomareissua Kokkolaan. Koe unikot ja Neristan livenä! Tapaa The Mummo! Muista myös Trullevin uimaranta sekä kaupungin vastakulttuurin mekka Ykspihlaja, jossa on mainio kahvila Saha. 

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan virallisesti 7.9.1620, joten kaupunki juhlii tänä vuonna 400-vuotissynttäreitä! Rispektiä ja juhlalliset onnittelut! 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti