Tunnisteet

tiistai 2. kesäkuuta 2020

City-seikkailulla rakkineiden kanssa


Meidän rescuekoirat, Bibi ja Fluffy, kuljettavat meitä jatkuvasti uusiin seikkailuihin. He tykkäävät aivan erityisesti nuohota Turun eri kaupunginosien kulmia, mutta kyllä he viihtyvät myös luonnossa.

Bibi ja Fluffy ovat kotoisin Romaniasta, Târgu Jiun kaupungista. Molemmat ovat ovat eläneet koiratarhalla, Bibi lähes puolet elämästään, joten aluksi suomalainen luonto saattoi tuntua aika ihmeelliseltä.

Puolalanpuiston valtiaat. Kuva: Tuomas Pelttari.

Nykyään koirat ilmiselvästi pitävät Puolalanpuistoa oman kotipihansa jatkeena. He seisovat kallioilla ylväinä kuin kuninkaalliset ja nuuhkivat jokaisen ruohonkorren. Puiston kiertämiseen saattaa mennä tunti, ja meiltä on sinne ehkä 150 metriä.

Varsinkin Fluffy on todellinen city-koira, kyltymätön uusien katujen etsijä. Hän ei mielellään kulje peräkkäisinä päivinä edes samaan suuntaan. Siksi ennen lenkkiä täytyy aina neuvotella: eilen oltiin Raunistulassa, lähdetäänkö nyt yliopistolle? Tai sitten voi antaa koirien päättää. 

Talvella he usein päättävät haluta Hansaan hengailemaan, varsinkin, jos ulkona on kylmää ja märkää. Parasta on se, kun saa avata liukuovet itse. 

Räntäisenä perjantaina koirien tekee mieli Hansaan hengaamaan. 

Ennen koronaa kävimme usein Turun koiraystävällisissä kahviloissa, kuten Grynissä ja Gagguissa. Turussa on onneksi runsaasti kahviloita, jotka toivottavat nelijalkaiset vieraat tervetulleiksi. Jopa Taidemuseon hienoon kahvilaan pääsee. Bibi ja Fluffy ovat tottuneet kahviloihin ja osaavat käyttäytyä hienosti. 

Iso-Puolalan kahvilan voittanutta ei koiruuksien mielestä silti ole.




Viime lauantaina koirat saivat päättää, ja Fluffy suuntasi määrätietoisesti Martin kaupunginosaan. Hiljaiselta kadulta löysimme upean muraalin, jota kumpikaan ei ollut koskaan huomannut. Olimme toki kulkeneet katua ennenkin, mutta koirien kanssa kulkeminen saa tarkastelemaan ympäristöä eri tavalla. Välillä mennään vauhdikkaasti, välillä seisoskellaan. Nuuhkimissessioiden aikana on kiva katsella vaikka taloja. 

Löydettiin fantastinen muraali.

Lopulta päädyimme Samppalinnan puistossa risteäviä polkuja pitkin paikkaan, joissa kumpikaan ei meistä ollut koskaan ollut. Seurasimme polkua, joka kapeni ja kapeni ja loppui yhtäkkiä jyrkkään kalliopudotukseen. Mutta mitä siitä - aurinko paistoi, linnut sirkuttivat ja polku oli rehevä ja kaunis. Pakitimme ja kiersimme koko puiston ympäri, kaarsimme  lopulta myös ihan Sampalinnan tuulimyllyn takaa. Siitäkään en muista kulkeneeni pitkään aikaan.

Samppalinnanpuistossa on ihan kiva eksyä. 

Sunnuntaina lähdimme vaeltamaan kohti Turun linnaa. Kuljimme Portsan kautta, se on toinen Fluffyn suosikkikaupunginosista. Aistimme vanhojen puutalokorttelien  tunnelmaa ja ihailimme hirsitalojen taidokasta nikkarintyötä. Kurkistelimme viihtyisiin korttelipihoihin, nuuhkimme aitojen yli pursuavien syreeninkukkien tuoksua. 

Koirat puolestaan lumoutuvat katukivien välistä puskevien voikukkien, puutalojen korkeiden kivijalkojen ja jykevien portinpylväiden hajumaailmasta. 

Ennen linnaa kävelimme rakenteilla olevan ison puukerrostaloalueen läpi. En ollut edes tiennyt, että sellainen on tekeillä! Puukerrostalot näyttivät sympaattisemmilta kuin ympäri kaupunkia nousevat betoniset kerrostalotorsot. Tutkailimme puolivalmiita rakenteita ja yritimme nähdä, mitä on puupinnan alla, millainen runko talossa on.

”Cool wind in my hair”

Linnan puistossa pidettiin juomatauko ja ihailtiin hehkuvia kukkaistutuksia. Koirat heittäytyivät pitkäkseen nurmikolle vilvoittelemaan. Kerromme heille Turun linnan historiasta. Meillä on tapana jutella koirille paljon. He tykkäävät, kun selitämme heille asioita. Se on huomion suuntaamista heihin ja tuntuu selvästi mukavalta. 

Välillä sitä yllättyy, miten iso sanavarasto heillä onkaan. Nykyään pitäisi varmaan jo vaihtaa ruotsiin, jos haluaisi varmistaa, että koirat eivät ymmärrä.

Kotimatkalla halusin leikkiä turistia ja kuvata meidän jengiä Suomen Joutsenen ja ison päivänkakkaran vieressä. Jonotimme suositulle kuvauspaikalle turistien kanssa ja saimme varmaan kaikki yhtä huonoja kuvia, koska valo tuli hankalasti sivusta.

Turistina Turussa.

Yhtenä toukokuun lopun lauantaina lähdimme kiertämään Halisten lenkkiä, jonka varrella on tunnettuja historiallisia paikkoja. Oli myöhäinen lauantai-iltapäivä, melkein ilta. Kun olimme ohittaneet Koroisten piispanistuimen, Bibi äkkäsi joen suuntaan kääntyvän, tiheiden kuusten reunustavaan polun ja alkoi vetää sinne. Menimme perässä.



Perillä meitä odotti tyhjä penkki ja upea maisema joelle. Istuimme alas ja nautimme hiljaisuudesta. Aurajoki mateli sameana ja levollisena uomassaan. Lokit kirkuivat. Vieressä oleva kuusi kasvatti vimmatusti vaaleanvihreitä kerkkiä. 


Istuimme siellä pitkään. Mietimme, miten korkealla vesi oli joskus ollut, meidän penkkimmekin olisi aikoinaan jäänyt pinnan alle. 

Kun tulimme polkua takaisin, Tuomas huomasi vaatimattoman nimikyltin: Hiljaisuuden polku. Sisäinen karttamme oli täydentynyt taas yhdellä kohteella, joka hellii sielua ja mieltä. 

Ja sitten seurasi suloinen yllätys: Koroisten punaisen hirsitalokahvilan pihalla myytiin kahvia ja vegaanisia munkkeja. Onneksi taskun pohjalta löytyi muuutama kolikko. Kesän ensimmäiset munkit maistuivat herkullisilta ulkona, vaikka ei niin kovin lämmintä ollutkaan. 

Tulomatkalla piipahdimme tyhjässä koirapuistossa ja päästimme koirat vapaiksi. Mutta ei heitä huvittanutkaan juosta. Bibi veti muutaman spurtin meidän mieliksi, mutta Fluffy vaan jökötti paikoillaan. Aidattu puisto voi rescuekoirille olla ahdistava paikka. Ne ovat saaneet katsella kaltereita jo ihan tarpeeksi.

Tuomas ja Bibi koirapuistossa. 

Eilen illalla tassuttelimme taas yliopistolle. Sielläkin on kauniita, hiljaisia kortteleita, puutaloja, idyllinen Tuomaanpuisto ja tietenkin Tiedon portaat, joita koirat mieluusti ravaavat ylös ja alas. Meillä on tapana vitsailla, että kohta Bibi ja Fluffy varmaan saavat maisterin paperit, niin ahkerasti he kampuksella vierailevat. 

Tiedon portailla. Kohta on maisterinpaperit plakkarissa.


Ja me kerrytämme askelia. Normaalilla koiralenkillä niitä kertyy helposti 6000-8000, Turun linnan lenkillä jopa 14 000. Kaikki lenkit eivät tietenkään ole yhtä pitkiä, mutta koska niitä tehdään joka päivä, keskimääräinen saldo on pakostakin kohtuullinen.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti