Tunnisteet

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Tänään pelastan maailman syömällä jäätelöä, joka on tehty hävikkibanaaneista

Tyttäreltä tuli meseviesti, jossa oli kuva Bananasajäämä-jäätelöstä. Se on Suomen Jäätelön tämän kesän uutuus, vegaaninen kierrätysbanaanijäätelö.

Kohta maistetaan!

No, pakkohan sitä oli saada. Suomen Jäätelö on ideoinut tuotteen yhdessä K-kauppojen kanssa, joten kipitin heti lähikauppaan, K-Market Verkahoviin. Valikoimissa ei ollut Bananasajäämä-jädeä, vaikka siellä onkin kiitettävän runsaasti muita vegaanijuttuja. 

Kirjoitin meidän kauppiaalle Mikko Vaitilalle sähköpostia ja ehdotin Bananasajäämää valikoimiin. Jo samana iltana kauppias vastasi ja kertoi tilanneensa jäätelöä. Kiitin häntä vuolaasti. Tätä voi kutsua salamannopeaksi toiminnaksi ja erinomaiseksi palveluksi.

Bananasajäämää kehotetaan sulattamaan 10 minuuttia ennen tarjoilua.


Väri on ihanan keltainen: banaanin, kurkuman ja sitruunan liitto.

Banasaajäämän konsepti on nerokas. Pääkaupunkiseudun K-ruokakauppojen myymättä jääneet banaanit lastataan kauppoja kiertävään biokaasuautoon ja kuljetetaan Vantaalle jäätelötehtaaseen. Siellä ne kuoritaan käsin ja keitetään. Massasta valmistetaan vegaanista jäätelöä, joka pakataan kartonkirasioihin, kuten muutkin Suomen Jäätelön tuotteet.

Rakenne on täydellinen ja jäätelö maistuu oikeasti banaanilta..

”Tosi raikas maku. Sopii hellepäivään. Tulee virkistynyt olo,” Tuomas sanoo ja lusikoi jäätelöä.

Olen samaa mieltä. Jäätelö on kevyttä ja hiukan sorbettimaista eikä siitä jää janoa kieleen. Banaanien maku on selkeä, niitä onkin 25% jäätelöstä. Mausteina on käytetty sitruunamehua, kurkumaa ja vaniljaa. Ihanaa!

Kaikki meni. Tätä me ostamme lisää!


Tyhjän paketin voi huuhtaista ja laittaa kuivana kierrätykseen.

Vaikka jäätelö valmistetaan pääkaupunkiseudulla, sitä voidaan tilata kaikkiin Suomen K-ruokakauppoihin. Se on vegaaninen, laktoositon ja gluteeniton. 

On hienoa, että juuri Suomen Jäätelö on K-kauppojen yhteistyökumppani. Pidän kovasti heidän visiostaan: Asiat ovat yleensä parhaimpia, kun ne pidetään yksinkertaisina. 

Kartonkipakkaus on selkeän tyylikäs ja tunnistettava. Sinivalkoiset raidat lainehtivat paketin kyljessä kauniisti. Tehostevärinä on himmeä kulta. Pakkaus viestii samaa kuin firman brändi: yksinkertainen on kaunista.


Pakkaus on tyylikäs. .

Maitopohjaisissa jäätelöissään Suomen Jäätelö käyttää ainoastaan Suomenkarjan maitoa. Alkuperäisrodun lehmien maito sopii jäätelöön, koska se on luontaisesti rasvaista ja valkuaispitoista. Jäätelöissä ei käytetä esansseja eikä keinotekoisia väriaineita. 

Normijäätelöissä on kahdeksan perusmakua: kuusi, maito, raparperi, kauramaito, lakritsi, pistaasi, suklaa ja vanilja. 

Lisäksi Suomen Jäätelö valmistaa sesonkituotteita, joissa käytetään kotimaisia marjoja. Niitä saa vain silloin, kun marjat ovat kypsiä. Lisäksi jouluna saa glögisorbettia, pääsiäisen maku on klementiini ja ystävänpäivän jäätelöön tulee ruusunlehtiä.

Kannattaa tutustua Suomen Jäätelön eleganttehin, dynaamisiin ja informatiivisiin nettisivuihin. Siellä on tarkat tiedot jokaisesta jäätelöstä: raaka-aineista, ravintoarvoista ja siitä, ovatko ne gluteenittomia, laktoosittomia tai vegaanisia. Esimerkiksi Tumma suklaa on tehty kauramaitoon ja on vegaaninen.

Bananasajäämän kehittäminen on reaktio ruokahävikkiin, joka on massiivinen ja ihan turha ongelma. Ostan usein laareissa pyöriviä yksittäisiä banaaneita juuri siksi, etteivät ne menisi haaskuun.

Seinäjoella ihastuin ruokakauppaan, jossa ongelma on käännetty hilpeäksi ratkaisuksi: yksittäiset banaanit on nimetty sinkuiksi ja laitettu eri laariin. Näin pinta pysyy kauniimpana, koska sinkkubanskut eivät kolhiinnu. Jos haluaa vain muutaman banaanin, ei tarvitse ostaa kokonaista terttua.

Suomen Jäätelön Facebook-sivuilla on hellyttävä video yksinäisestä ja surullisesta, vähän kolhiintuneesta banaanista, jota ennen kutsuttiin ylijäämäbanaaniksi. Nyt se on onnellinen jäätelöbanaani.




Kolmen vuoden takaisen tilaston mukaan suomalainen tuottaa keskimäärin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa, mikä tarkoittaa noin kiloa parissa viikossa. Hävikki keventää suomalaisen lompakkoa noin 125 eurolla vuodessa. Ilmastovaikutus on sama kuin 110 000 auton päästöt. 


Vuositasolla noin 400 miljoonaa kilo ruokaa menee Suomessa roskiin. Se tarkoittaa 7800 rekka-auton letkaa. Rahassa mitattuna ruokaa hävitetään tässä maassa noin 500 miljoonalla eurolla. 

Vihanneksia menee haaskuun eniten. Ne on pitänyt ensin viljellä ja kasvattaa. Sato pitää korjata. Jo siihen kuluu energiaa. Siihen päälle tulevat kuljetukset, säilytys tukkukaupoissa ja vähittäiskaupoissa ja lopulta asiakkaan kotona, johon ne on ensin pitänyt kuskata jollakin konstilla.



Siksi tervehdin ilolla kaikkia innovaatioita, jotka vähentävät hävikkiä. Kuluttaja astuu kuvaan siinä, että kokeilee ennakkoluulottomasti uusia tuotteita.

Nyt voit pelastaa maailman syömällä hävikkibanaaneista tehtyä jäätelöä. Melko kivaa.


Syö banskuhävikkijäätelöä ja tee maailmasta vähän parempi paikka.


maanantai 22. kesäkuuta 2020

Unohda hikipajatennarit - vaadi ekologista, eettistä ja reilua!

Posti toi ovelle paketin. Kenkälaatikosta löytyivät tyylikkäät mustat koristossut, jotka Tuomas oli tilannut. Ne eivät kuitenkaan olleet Converset, ehei - ei mitään hikipajatossuja meille, kiitos!

Uudet Ethletic-tennarit ovat hip ja cool!


Merkki on Ethletic, jonka slogan on fair, vegan and sustainable eli reilu, vegaaninen ja ympäristöä säästävä. Kaikki nämä ovat asioita, joita kuluttaja voi nykyään valita ja vaatia - sen sijaan, että ostaisi tuotteita, joiden valmistusprosessi riistää sekä työntekijöitä että ympäristöä.

Ja yllätys, yllätys: ekologisesti ja eettisesti valmistetut koristossut eivät edes ole kalliimpia kuin normiconverset.

”Ethletic-tennarit ovat kestävät, tyylikkäät ja erittäin hyvät jalassa. Pohjan tuki on parempi kuin monissa lenkkareissa”, Tuomas summaa.


Ethleticin tossut tuntuvat (ja näyttävät!) hyvältä jalassa. Kuva: Tuomas Pelttari.

Nämä ovat jo toiset vegaaniset tennarit meidän huushollissa. Ensimmäiset Tuomas sai synttärilahjaksi kolme vuotta sitten. Vasta tänä kesänä niihin on tullut reikiä ja pohjatkin alkavat olla jo niin kuluneet, että ne eivät enää tue jalkaterää pitkillä kävelylenkeillä. Pihassa ja lyhyillä matkoilla niitä voi käyttää ihan hyvin.

Kun pari kesää sitten kuulin, että Tuomas toivoo synttärilahjaksi koristossuja, päätin heti ostaa eettisesti ja ekologisesti valmistetut. Se olikin yllättävän hankalaa. Marssin kauppaan, josta olin ostanut joskus ”No Sweat” -tossut kummipojalle, mutta se oli lopettanut. Enkä millään muistanut tossujen merkkiä. 

Googlasin ja googlasin, mutta oikein mitään ei tuntunut löytyvän. Vaihtelin hakusanoja ja ehdin jo tuskastua, kunnes päädyin lukemaan asiallista ja innostavaa blogijuttua.

Blogissa esiteltiin muutamia vegaanisia ja ekologisia reilun kaupan tennareita, ja iskin heti silmäni Ethletic-mallistoon. Kun siirryin nettikauppaan, kengät näyttivät ihan sairaan tyylikkäiltä. Taisin klikkailla tossut kotiin saman tien. Otin yhtä numeroa isomman koon, joka osoittautui täydelliseksi.

Edes ensimmäisellä käyttökerralla ei tullut hiertymiä.


Hyvän omantunnon tossut. Kuva: Tuomas Pelttari. 


Ethletic on saksalainen yritys, jonka tossut tehdään luomupuuvillasta ja pohja luonnonkumista. Puuvillaa, kasvatetaan 13 viljelijän osuuskunnassa Pakistanissa, ja tennarit myös valmistetaan siellä. Kun matka pellolta tehtaaseen lyhenee radikaalisti, myös kuljetusten päästöt pienenevät. 

Jos kuulostaa oudolta, että Pakistanissa viljellään luomupuuvillaa, se todella on sitä. Ethleticin johtaja Marc Stolterbeck ja suunnittelija Johanna Balzer perustivat  marraskuussa 2015 Pakistanin ensimmäisen reilun kaupan luomupuuvillaosuuskunnan Basti Jandheerwalan kylään. He tuntevat jokaisen viljelijän henkilökohtaisesti.

Nykyään osuuskunta tuottaa 40 000 kiloa puuvillakuitua vuodessa ja sitä myydään myös muutamille muille ekologiseen vaatteiden valmistajille. 

Osuuskuntaan kuuluvat viljelijät saavat työstään kohtuullisen korvauksen ja bonuksena terveyteen ja koulutukseen liittyviä etuja. Nykyään asiakas voi maksaa nettikaupasta tippiäkin, jos haluaa. Viljelijät toivovatkin, että esimerkin voima toisi Pakistaniin lisää reilun kaupan osuuskuntia. 

YouTubessa on runsaasti videoita kenkien valmistusprosessin vaiheista. Yrityksellä on oma YouTube-kanava, Ethletic TV. Videot löytyvät myös Ethleticin kotisivuilta. Allaolevassa videossa kerrotaan tennareiden valmistusprosessi 90 sekunnissa.





Tärkeää on sekin, että pohjissa käytetty aito luonnonkumi on myös saanut FSC-sertifikaatin. Alkuperäketjun sertifiointi jäljittää sertifioitua puumateriaalia koko valmistusprosessin läpi. Se todistaa, että FSC-merkityt tuotteet täyttävät FSC:n vaatimukset metsästä kaupan hyllylle. Kaikissa valmistus- ja kuljetusvaiheissaan FSC-sertifioitu materiaali on pidetty erillään kontrolloimattomasta materiaalista, kerrotaan FCS:n nettisivuilla.


Nettikaupasta löytyy kenkiä myös naisille. Valikoimissa on pirteitä ja kesäisen värikkäitä tennareita. Miltä kuulostaisivat raikkaat kiiviprintit? Suosittelen yhtä numeroa omaa kokoa suurempaa mallia.

Mutta Ethleticin tarina ei ala osuuskunnan perustamisesta ja luomupuuvillan kasvatuksesta. Se alkaa pallosta. Ethletic valmisti maailman ensimmäisen reilun kaupan jalkapallon. Ehkä muistatkin reilun pallon? Minäkin muistan, taisin ostaa sellaisenkin kummipojalle lahjaksi.

En kuitenkaan osannut yhdistää sitä tennarifirmaan, ennen kuin ryhdyin penkomaan kenkien taustoja. Olisi kyllä pitänyt, yrityksen nimihän viittaa suoraan eettiseen urheiluun (ethical + athletics = ethletic).





Vaikka maailmaa ei pelasteta pelkästään shoppailemalla, kuluttajalla on paljon valtaa. Ei ole yhdentekevää, millaisia kulutuspäätöksiä teet. Kun valitset systemaattisesti ekologisen, eettisten ja reilun kaupan tuotteen, muutat maailmaa paremmaksi ostos kerrallaan. Tämä ei tietenkään sulje pois suuren systeemisen ja rakenteellisen muutoksen tarvetta. 

Älä tyydy hikipajojen ympäristöä kuormittavaan pikamuotiin. Vaadi parempaa! Ole mukana suuressa muutoksessa luomassa uutta normaalia!

Vanhatkin tennarit ovat vielä tiukasti menossa mukana. 













torstai 18. kesäkuuta 2020

Alina Maria on viileä luonnonlahjakkuus

Ensin näin Instagramissa biisistä vain pienen mustavalkoisen pätkän, joka oli kuvattu studiossa. Klippiin mahtui sirpale alkua ja lupaus kertiksen huimasta nousukiidosta.

Olin aivan mykistynyt. Kuuntelin ja kuuntelin. Miten kukaan voi olla noin viileä, noin lahjakas - ja noin nuori?

Espoolainen Alina Maria lauloi täydellisen popbiisin muutamalla otolla. Kuva: Teemu Aitoaho.

Sitten koitti riemun päivä. Kesäkuun ensimmäisenä Alina Marian biisi ilmestyi Spotifyn ja Apple Musicin ja kohta myös YouTuben palveluihin. Nyt sain kuulla koko Beady Eyes -biisin, ja se oli täyttymys. 




Biisin alku on melankolinen, raukean käheä. Sitä seuraa kristallinkirkas, intensiivinen, kosmisiin sfääreihin nouseva kertis, jonka puhdas voima häikäisee. Tekee mieli käyttää sanaa virtuoottinen. Kertistä kannattelee kuulaasti helähtävä piano, kuin höyhenen kosketus. Taustat on soitettu kevyellä kädellä ja ne nostavat laulua.

Beady Eyesin teksti on mielenkiintoinen. Tyttö jättää pojan, mutta sureeko hän sitä ja syyttääkö itseään? Vai onko hän vain helpottunut? 

Otin heti yhteyttä Alina Marian isään, Teemu Aitoahoon, jonka olen tuntenut ysikytluvulta saakka. Hän oli silloin teini, joka soitti veljensä Tuukan kanssa bändissä. Molemmat lähtivät opiskelemaan musiikkia ja kummastakin tuli musiikin ammattilainen, Tuukasta myös Alinan kummisetä ja The Heartbeat Bandin rumpali. Bändistä lisää blogijutussa Skandinaavisia soundeja Vaasasta, joka julkaistiin huhtikuussa.

Mutta Alina Maria, 12, on toista maata. Häntä ei ole musiikin opiskelu kiinnostanut tähän asti lainkaan. Musiikkileikkikoulussa hän suostui käymään tasan kaksi kertaa. Musiikkiopistossa hän soitti bassoa viikon. 

”Alina on pyörinyt pienestä pitäen mukana vanhempiensa keikoilla, soundchekeissä, harjoituksissa ja musiikkitunneilla. Kotona on aina soinut musiikki ja setä Tuukka on opettanut beat-kompin. Kotoa löytyy myös kaikki perinteiset bändi-instrumentit. Alina onkin oppinut laulamaan ihan itsekseen,” Teemu taustoittaa.

Teemu kertoo myös, että Alinan äiti, Eva on jo vauva-aikana laulanut hänelle enemmän kuin puhunut. Ehkä silloin tapahtui jotakin, ehkä laulu imeytyi Alinan verenkiertoon ja tuli ennen symbolifunktiota, joka liittyy puheen oppimiseen. Ehkä laulaminen on Alinalle yhtä luonnollista kuin hengittäminen. 

Eva Aitoaho opettaa pop/jazz laulua Kauniaisten musiikkiopistossa, jossa myös Teemu toimii opettajana. Aitoahojen perhe asuu Espoossa ja vanhemmat tekevät musiikkia ja myös keikkailevat yhdessä.

Varmaankin Alina on yksinkertaisesti imenyt musiikin itseensä, koska musiikilta ja luovuudelta ei Aitoahojen kodissa ole oikein voinut välttyä. Alinan pikkuveli Noel on puolestaan kova rumpali.

On takuulla melkoinen myönnytys, että Alina on nyt mukana musiikkiopiston bändissä.



Alina Maria on oppinut laulamaan ihan itsekseen. Kuva: Teemu Aitoaho.



Entä mistä taivaallisen kaunis, surumielinen biisi oikein tuli? Onko se tehty Alinalle?

Beady Eyes on Teemun sävellys ja sanoitus, joka tehtiin itse asiassa Pop & Jazz Konservatorion pääsykokeisiin. Teemu haki opiskelemaan musiikkituotantoa ja ennakkotehtäviin kuului kahden laulun säveltäminen.

”Beady Eyes oli toinen näistä, ja vaikka teksti olikin aika ”aikuinen” pyysin Alinaa laulamaan demon. Alina ei ollut aiemmin nauhoittanut mitään ja olikin aikamoinen luonnonlahjakkuus”, Teemu kertoo.

Hän ei ryhtynyt sen kummemmin viilaamaan laulua vaan nauhalle päätyivät ensimmäiset otot. Teemu soitti itse kaikki instrumentit - myös sen lasivasaran kosketukselta kuulostavan herkän pianon. Rummut ja perkussiot soitti kummisetä Tuukka. 

Englannin kielessä on hieno sana Alinan kaltaisille lahjakkuuksille: natural



Alina Maria ei ole ollut kiinnostunut musiikin opiskelusta. Kuva: Teemu Aitoaho.


Mutta jos haluaa todella ymmärtää Alinaa, pitää matkustaa ajassa taaksepäin, sinne yhdeksänkymmentäluvulle.

Alinan isoäiti, Pirkko ”Pike” Aitoaho julkaisi 1995 novellikokoelman Kolmekymmentä senttiä on pitkä aika, joka sai hyvät arviot. 

Tein silloin toimittajan töitä ja matkustin Mustasaaren, Vaasan kupeeseeen haastattelemaan häntä Anna-lehteen. Kun pääsin perille, ajattelin, että olin tullut kotiin. 

Seisoin komean pohjalaisen hirsitalon pihalla. Seinät hehkuivat punamullan syvää punaista ja nurkkalaudat oli maalattu valkoisiksi. Piha oli sopivasti villiintynyt, juuri sellainen jota rakastin. 

Mutta kun avasin oven, tajusin, että olinkin astunut suoraan Narniaan. Pohjalaistalon interiööri oli taiottu kiehtovaksi satumaailmaksi, jossa oli niin fantastisia yksityiskohtia, erilaisia nurkkia ja tiloja, että en melkein kestänyt. Taloa ei voi oikeastaan kuvailla sanoilla, se piti kokea.

Kun sitten tapasin koko perheen, aloin ymmärtää. Taikasauvaa oli heilutellut Alinan isoisä, Heikki ”Hessu” Aitoaho, joka on arkkitehti. Hän oli halunnut kunnioittaa pohjalaisen talonpoikaisrakennuksen ulkoista olemusta, mutta loihtinut sisälle oman maailmansa yhdessä käsistään taitavan ja luovan Piken kanssa.

Kaikkialla oli kirjoja ja musiikkia ja taidetta, vanhoja esineitä ja huonekaluja. Sisustusta ohjasi vahva visuaalinen näkemys. Televisio oli piilotettu vintin tasanteelle, joten se ei hallinnut tilaa.

Siinä keittiön pitkän pöydän ääressä me sitten keskustelimme kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta Piken kanssa. Joku soitti kitaraa jossakin. Kadotin ajantajun täysin ja yhtäkkiä kuulin talon sokkeloista Hessun kysymyksen, olisiko mitään toivoa saada ruokaa.

Tuntui luonnolliselta ryhtyä pesemään Piken avuksi perunoita ateriaa varten. Kun istuimme kaikki syömään, tutustuin myös kolmeen poikaan. Teemun ja Tuukan lisäksi perheeseen kuului Tatu, joka oli silloin vielä alle kymmmenen.

Seuraavan kerran tulin punaiseen taloon ystävänä. 

Kun Teemu kertoo, että ”isoäiti Pike näytti satujen maailman” Alinalle, ymmärrän täysin, mistä hän puhuu. 

Pikehän oli itsekin kuin satuhahmo, suunnattoman kauniskasvoinen, mustahiuksinen nainen, jolla oli räiskyvä nauru ja jonka vihreät silmät näkivät sieluun pohjaan asti. Hänellä oli syvä intuitio ja voimakas sisäinen maailma. Hän viihtyi metsässä paremmin kuin ihmisten kanssa, ja ehkä juuri siksi oli niin hyvä kuuntelija. 

Kotona hän luki, kirjoitti tai painoi kankaita. Pike julkaisi toisenkin novellikokoelman ja monta erinomaista romaania Otavalla. Vuosien mittaan Pike kertoi kirjeissään ja tapaamisissamme paljon elämästään ja perheestään.

Seurasin Teemun ja Tuukan musiikillista taivalta tarkasti. Fanitin varsinkin Creamstar-yhtyettä, joka päätyi jopa television musiikkiohjelmaan haastateltavaksi.

Creamstar näytti Blondielta, mutta kuulosti omalta itseltään. Kuvassa vas. Tuukka Aitoaho, Hannah Norrena ja Teemu Aitoaho. Ylärivissä vas. Kalle Katz ja Eero Paalanen. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Bändin visuaalinen konsepti oli suoraan Blondielta: solistina oli superkaunis hunajahiuksinen Hannah Norrena, ja bändin pojat taas olivat mustiin pukeutuneita tummatukkaisia ja -kulmaisia, kuvissa usein korostetun ilmeettömiä. Creamstar oli länsirannikolla suosittu ja soi paljon radiossa. 

Bändi teki hienon levyn ”The 12th Of Never” EMI Finlandin tallissa ja sen tuotti legendaarinen T.T. Oksala. Energisiä kosketinspiraaleja, suvantoja ja hiveleviä melodioita sisältävä albumi on kestänyt hyvin aikaa ja kuuntelen sitä edelleen mielelläni.

Soundin Pertti Ojala kirjoitti numerossa 5/2003 näin: Hyvän popin tuntee hyvistä biiseistä ja niitä Creamstarin kitaristi Teemu Aitoaho ja Hannah Norrena - ja vähemmässä määrin myös Kalle Katz - ovat kirjoittaneet useampiakin. 

”The 12th Of Never” Spotify



Creamstarin hajottua Teemu ja Tuukka lähtivät soittamaan muihin kokoonpanoihin. Tuukka soittaa HBB:n lisäksi Wasa Teaterin orkesterissa.

Teemun näin Paraisilla syksyllä 2009, jolloin hän kiersi lahjakkaiden muusikoiden kanssa maata esittämässä Beatlesien Abbey Roadia 40 vuotta levyn julkaisun jälkeen. Kiertue alkoi Vaasasta 26.9. ja päättyi Helsinkiin 10.10.2009.


Oli vavahduttava elämys kuulla klassikkolevyn biisit nuotilleen alkuperäisen mukaan. Teemulla oli yllä Lontoosta hankittu takki, joka oli kevyt kumarrus ”Sgt. Peppers’ Lonely Hearts Club Band” -albumin kannen suuntaan. 

”Beatles on ollut aina vahvasti mukana”, Teemu myöntää. Nykyään hän soittaa Jiri Nikkisen Beatles Tribute bandissa.

Muistan, kun Teemun isä Hessu esitteli minulle ylpeänä valkoista, paksua (yli 1100 sivua!)  Complete Scores -partituuria, johon oli koottu kaikki Beatlesien biisit. Olen varma, että hän on soittanut koko eepoksen läpi. 

Hessu oli saanut kitaran 40-vuotislahjaksi ryhtynyt uudelleen soittamaan bändissä kavereidensa kanssa. 

”Joskus Alinan huoneesta voi kuulua Here comes the sun, eli kasvatus on tuonut toivottua tulosta”, Teemu sanoo tyytyväisenä

Oikeasti Aina Marian musiikkimaku on varsin laaja ja suurin suosikki on tällä hetkellä Billie Eilish. 

Kirjoitan kaikesta menneestä siksi, että mikään ei synny tyhjiössä. Alina Marian virtuositeetti ja luonnonlahjakkuus ovat oikeastaan sukupolvien mittaisen taiteiden ja musiikin arvostamisen, jatkuvan harjoittelemisen, soittamiseen kannustamisen ja lahjakkuuden vaalimisen hedelmiä. 

On kummisetä Tuukan ansiota, että Beady Eyes julkaistiin. Niin, ja Teemu sai sen opiskelupaikan, jossa hän keskittyy laulujen kirjoittamiseen. 

”Nyt on tarkoitus kirjoittaa lisää musiikkia Alinalle, kun minulla opiskelun myötä on aikaa säveltämiseen. Ehkä tästä talosta julkaistaan lähiaikoina muitakin levyjä”, Teemu ennustaa.

Sitä jään hartaana odottamaan.

Alina Maria aloittaa syksyllä yläkoulun. Kuva: Teemu Aitoaho. 







































Beady Eyes Spotify

torstai 11. kesäkuuta 2020

Neristanin unikot, salakuljettaja ja The Mummo

Nyt on se aika vuodesta, kun kotipihan unikot alkavat kukkia. Kukinta on hyvin intensiivistä: unikot leiskuvat ja loimottavat. Kukintojen värit hehkuvat epätodellisen kirkkaina. Unikko on samaan aikaan vaatimaton ja ylväs: kodiksi sille kelpaa kivenkolo, mutta kasvilla on aatelinen ryhti ja karisma.

Usvalinnan unikoita.




Kun katselen pihan unikoita, muistelen aina, miten ja mistä ne ovat tänne päätyneet.

Heinäkuussa 2017 vierailin tyttäreni Ellan luona Kokkolassa. Hän oli kesätöissä Keskipohjanmaa-lehden kuvaajana ja asui Kokkolan vanhassakaupungissa eli  Neristanissa.

Nimi tulee ruotsista: Ner i stan = down town. Kokkola jakautuikin 1900-luvun alkuun asti Oppistaniin, yläkaupunkiin ja Neristaniin, alakaupunkiin. 

Olin jo edellisenä kesänä rakastunut Kokkolaan, mutta vähän eri syistä. Nyt kuljin aivan hurmiossa Neristanin kaduilla. Neristan on epätodellisen pittoreskia kulmakuntaa: 12 korttelin kokoinen ehjä ja lumoavan kaunis puutaloalue. Vanhimmat taloista ovat 1600-luvulta, uudemmat 1800-luvulta. 

Suomen rakennuskanta on niin uutta, että tuntuu hämmästyttävän, riemastuttavan oudolta kävellä satoja vuosia vanhojen talojen välissä. Monissa taloissa on juorupeilit!

Talojen väripaletti vaihtelee kirkkaanpunaisesta vaaleanpunaiseen, keltaisesta siniseen, vihreään ja beigeen. Ja ikivanhojen harmaiden kivijalkojen vieressä rehottaa unikoita. Tuhansittain unikoita! Niitä tuntuu olevan kilometrikaupalla!

Neristanin unikoita ja satoja vuosia vanhoja taloja. Ikkunassa on ns. juorupeili.

Mihin tahansa kääntyykin, unikoita riittää: oransseja, keltaisia, valkoisia. Niitä tunkee kivijalkojen alta ja kiviportaiden välistä. Niitä puskee porttien takaa ja talojen nurkilta. Mitä kivisempi paikka, sitä varmemmin sieltä kurkottaa unikko.

Unikoit viihtyvät kiviportaiden ahtaissa koloissa.


Muutaman päivän ajan kävelin ympäri Neristania aivan pyörryksissä. Kävelin ja kuvasin. Kuvasin ja kävelin. Yhtäkkiä tajusin, että kuvat eivät riitä. Aloin kehittää suunnitelmaa. Päätin tehdä rikoksen: minusta tulisi salakuljettaja. Sellainen oli suvussa jo kieltolain aikaan Turun Pikisaaressa, joten arvelin, että minulla olisi hyvät geenit  siihen bisnekseen.

Yhtenä iltana pakkasin mukaan sakset, ison lusikan ja muovipussiin ja lähdin hiippailemaan kadulle. Olin luvannut itselleni, että otan mukaani ihan vain muutaman unikon ja ainoastaan sellaisia, jotka olivat jo kukkineet. Sainkin muutaman irti, vaikka kädet tärisivät jännityksestä ja lusikka kilisi kiviin.

Neristanin asukkaat vaalivat unikoitaan. 

Sitten kirjaimellisesti törmäsin mummoon, joka touhusi jotain unikoiden kanssa. Syyllisyys hyökyi minusta valtavina laineina ja ryhdyin heti tunnustamaan hänelle tekojani. Mummo kuunteli pää kallellaan ja sanoi, että kyllähän se noinkin saattaa onnistua, mutta hänellä on parempi konsti.

”Napsauta kukkineista unikoista irti siemenkota ja ota se mukaan. Sillä tavalla saat unikot varmasti kukkimaan siellä Turussa. Istutetut unikot eivät välttämättä lähde kasvamaan. Katsopa, niin näytän!”

Ja minähän katsoin. Ja opin. Ja tein perässä. Nypimme yhdessä unikoiden siemenkotia ja rupattelimme hauskalla suomen ja ruotsin sekamelskalla. Olin järjettömän onnellinen: nyt minulla oli ihan oikea sister-in-crime!

Mummo kertoi, että hän tekee tällä tavalla joka kesä omille unikoilleen. Kun siemenkodan taittaa irti ja nakkaa kivijalan viereen, se alkaa itää ja siitä versoo keväällä uusia unikoita. Kaikki Neristanissa tekevät niin ja siksi unikoita on niin paljon ja ne kukkivat niin pitkään. Eri ikäiset kasvit kukkivat hieman eri aikaan ja ne kestävät myös talvia paremmin. Kun me kohtasimme, hän oli hoitamassa mökillä olevien naapureidensa unikkopenkkiä. 

Urakan päätteeksi mummo pyysi minut kahville. Hän asui reilut parisataa vuotta vanhassa puutalossa, joka oli laitettu poikkeuksellisen kauniiksi. Jykevät kattohirret olivat järisyttävän komeita. Sisustuksen teema oli merellinen. Tuntui kuin olisin astunut hetkeksi historiaan, aivan kuin istuisimme yhdessä mummon kanssa odottamassa merimiestä kotiin kuukausien purjehdukselta. Juttelimme, söimme pepparkakor ja joimme kaffe.

En kehdannut ottaa kuvia. Se olisi särkenyt lumouksen.

Kotona istutin muutaman kasvin ja nakkelin siemenkodat kivijalan viereen. Ja heti seuraavana kesänä tapahtui Neristanin ihme ja unikoita alkoi ilmaantua. Mummo oli ollut oikeassa: eivät ne istutetut kasvit oikein juurtuneet, mutta kotatemppu toimi sitäkin paremmin. Lähetin hänelle kiitollisen ajatuksen: Tack gumman, tack att du kom.

Neristanin ihme tapahtui Usvalinnassa.
Ella kuvasi työmatkansa, kun pyöräili töihin viimeisenä työpäivänä elokuussa. Unikot olivat jo kukkineet, mutta Neristan hehkui elokuun aamun auringossa. Video: Ella Kiviniemi.





Wikipedia tiivistää Neristanin historian mainiosti.

Neristan (eli Alakaupunki) on Kokkolan Vanhankaupungin nimi. Neristan on yksi Suomen laajimmista historiallisista puukaupunkikokonaisuuksista. Neristanin 12 korttelia kattava yhtenäinen asemakaava on peräisin 1660-luvulta. Suurin osa Neristanin rakennuksista on 1810–1880-luvuilta, vaikkakin vanhimmat rakennuksista ovat jopa 1600-luvulta. Museovirasto on määritellyt Kokkolan ruutukaava-alueen puutalokorttelit yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Neristan on kyseisen alueen parhaiten säilynyt osa katuverkoltaan ja mittakaavaltaan.

Neristanilla on oma ruotsin kielen murteensa, josta on tehty jopa pro gradu -tutkielma.

Lue lisää Neristanista

Jos kiinnostuit, suosittelen lomareissua Kokkolaan. Koe unikot ja Neristan livenä! Tapaa The Mummo! Muista myös Trullevin uimaranta sekä kaupungin vastakulttuurin mekka Ykspihlaja, jossa on mainio kahvila Saha. 

Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan virallisesti 7.9.1620, joten kaupunki juhlii tänä vuonna 400-vuotissynttäreitä! Rispektiä ja juhlalliset onnittelut! 







keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kaiken käsikirja nuorelle


Hyvän sään aikana -verkkomediasta ja -kirjasta tutut toimittajat Silja Annila, Sanna Pekkonen ja Kaisa Uusitalo ovat kirjoittaneet nuorille selkokielisen opaskirjan ahdistuksen, nuoruudessa navigoimisen, ilmastonmuutoksen ja jatkuvien huonojen uutisten aiheuttamaan maailmantuskaan. 

Weltschmerz on tunne, jota potee varmaan jokainen sukupolvi vuorollaan, mutta nykynuorten kohtaama maailma on paljon uhkaavampi, monimutkaisempi ja ahdistavampi kuin se, jossa itse vartuin. Muistan silti kirkkaasti, miten asioiden tiedostamista seuraava tuska pyyhkäisi yli, lannisti ja teki voimattomaksi. Yritin selviytyä siitä puhumalla tuntikausia kavereiden kanssa. 
Tekoja Nyt,
Maailmanpelastajan käsikirja innostaa toimintaan! Kuva: Ella Kiviniemi.

Tekoja nyt: Maailmanpelastajan käsikirja lupaa johdannossa ”auttaa lukijaa ymmärtämään tätä maailmaa ja valottaa myös sitä maailmaa, jota kohti olemme menossa. Siinä välissä olet sinä. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa.”

Olisipa meillä ollut tämä kirja! Miten paljon vahvemmiksi olisimmekaan tunteneet itsemme, miten paljon tietoa ja vertaiskokemuksia olisimme saaneet. Mitä olisimmekaan uskaltaneet tehdä? 

Tekoja nyt -kirjassa lukija otetaan heti ensimmäisellä sivulla mukaan toimivaksi subjektiksi, mikä on olennainen oivallus. Maailmantuskasta imetään uusiutuvaa energiaa tekoihin, joilla muutetaan maailmaa. 

Kirjaa ei tarvitse heti lukea alusta loppuun, vaan sitä voi selailla ja lukaista kiinnostavia kohtia. Kuva: Ella Kiviniemi.

Kirjassa otetaan käsittelyyn 15 järkälemäisiä aihetta, jotka on jaoteltu kolmeen osaan: yhdenvertainen maailma, kestävä maailma ja vaikuttava maailma.

Jokaisessa osassa on suunnilleen samanlaisena toistuva, jäntevä rakenne: 

  • ingressi, jossa kerrotaan asia tiivistetysti ja herätellään ajatuksia
  • infopiste: Tiedä ainakin nämä on faktalaatikko, johon on puristettu timantinkovaa perustietoa kyseisestä aiheesta
  • syventävä osuus, jossa laajennetaan teemaa ja kysytään Mitä on jo tehty? ja kerrotaan Mikä on vielä pielessä?
  • Tiesitkö? -kohdassa esitetään jokin erityisen ravisteleva kysymys, joka saa aivot kääntymään uuteen asentoon
  • Tekoja NYT! -osuudessa ehdotetaan konkreettista toimintaa, johon nuori voi osallistua ja vaikkkapa ryhmiä, joihin voi hakeutua mukaan
  • Sukella syvemmälle -osuudessa vinkataan podcasteja, blogeja, lukuvinkkejä, sometilejä ja Areenan dokumentteja, jotka kasvattavat ymmärrystä
  • Q&A, Questions & Answers, jossa esitellään tyypillisimmät aiheeseen liittyvät kysymykset ja myös kysymysmuotoon puetut uskomukset ja ennakkoluulot

Sukella syvemmälle -osuudesssa neuvotaan, miten hankkia asiasta lisää tietoa. Kuva: Ella Kiviniemi.

Jämäkkä rakenne ja tiiviit lauseet ovat kädenojennus niille nuorille, jotka eivät jaksa lukea pitkiä tekstejä. Toisaalta tekstit on kirjoitettu niin journalistisesti, taitavasti ja kunnianhimoisesti, että aikuinenkin lukija nauttii lukemisesta ja oppii koko ajan uutta. 

Sain kustantajalta kirjasta jonkinlaisen e-kirjan dummy-version, jota ei oltu taitettu. Ihmettelin oppikirjamaista ja ankeaa tunnelmaa, kunnes näin tyttäreni oikeasta kirjasta ottamat kuvat! Kirjahan on pirteä ja energinen, täynnä väripintoja, muotoja ja hauskoja graafisia jippoja. Väripaletti on kirkas: vihreää, pinkkiä, keltaista. Täydellinen lahjakirja nuorelle kaikkiin tilanteisiin!

Rouhean kokemuksen äänen kirjaan tuovat tunnettujen nuorten vaikuttajien haastattelut, joita on ihanan paljon. Napakat puheenvuorot on kirjoitettu minämuotoon ja ne kumpuavat omista kokemuksista. Haastatteluissa lukija kohdataan silmien tasalta, kohtalotoverina. Kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot ovat olennaisia, varsinkin jos nuori on aivan yksin pulmiensa kanssa tai ei uskalla puhua niistä kenellekään.

Haastateltavat on valittu erittäin tarkasti ja fiksusti. Kirjassa ovat mukana mm. Miska Karhu, Natalia Kallio, Tuure Boelius, Seksikäs Suklaa, Antti Rönkä, Maiju Voutilainen, Henrietta Kekäläinen, Atte Ahokas, Pipsa Valkeila ja Enni Rukajärvi.

Kokemusasiantuntijoiden haastattelut tuovat hankalatkin asiat lähemmäksi lukijaa. Kuva: Ella Kiviniemi.


Yhdenvertainen maailma -osuudessa käsitellään ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, rasismia, köyhyyttä, kiusaamista ja mielenterveyttä.

Näihin teemoihin liittyy pulmia, jotka polttelevat varmasti monen nuoren mielessä. Sellaisia, joista ei oikein tiedä, keneltä kysyisi. Monet asiat ovat niin intiimejä, että niistä puhuminen vaatii luottamuksellisen suhteen mielellään aikuiseen ihmiseen. Sellaista ylellisyyttä läheskään kaikilla nuorilla ei ole.

Mutta voisin kuvitella, että jos kiusattu nuori lukee vaikkapa Antti Röngän koskettavan rehellisen haastattelun tai Seksikkään Suklaan superenergisen ja voimakkaan tekstin, hän saa niistä voimaa jaksaa pahimman yli.

Kestävä maailma -osuudessa kirjoittajat tuntuvat todella pääsevän lentoon. Ilmastonmuutos, ruoka, koti, liikkuminen ja matkailu, kuluttaminen, kierrättäminen, luonnon monimuotoisuus ja eläinten oikeudet ovat heille niin tuttuja ja sisäistyneitä  aiheita, että he osaisivat kirjoittaa niistä vaikka silmät kiinni. 

Ihailen viileää tapaa, jolla faktat nostetaan esiin. Myös asiantuntijahaastattelut on tehty niin lyhyiksi ja selkeiksi, että ne eivät uuvuta nuorta lukijaa. Mitä on jo tehty? & Mitä on vielä pielessä? -kysymykset toimivat tässä osuudessa erityisen hyvin. 

Totaalinen lohduttomuus ilmastonmuutoksen edessä saa ihmisen helposti lamaantumaan, mutta kirjoittajat onnistuvat lisäämään kolossaalisiin ongelmiin duurisointuja, pieniä ja vähän isompiakin onnistumisia. Ne tekevät ajatuksista hiukan keveämpiä ja antavat suhteellisuudentajua, mikä taas lisää toivoa ja voimaa toimia.


Kirjoittajat ovat perehtyneet erityisesti Ilmastonmuutokseen. Kuva: Ella Kiviniemi.


Vaikuttava maailma -osuus tarjoaakin nuorelle työkalupakin toimintaan ja vaikuttamiseen. Ja nämä vasarat ja naulat ovat kovassa iskussa! 

Veikkaan, että tämän osuuden lukeminen tekisi hyvää monelle aikuisellekin. Kovinkaan moni ei jaksa ottaa selvää esimerkiksi kansalais- ja kuntalaisaloitteen tekemisestä tai mielenilmauksen järjestämisestä. Myös medialukutaidosta ja fiksun somekeskustelun opettelemisesta on hyötyä.

Kirjassa kannustetaan nuoria myös tutkimaan erilaisia ammatteja ja opiskelemaan sellaista alaa, jossa voi vaikuttaa asioihin. Mikä loistava idea! Sukulaisten kaavamaisesti ehdottelemien juristien ja ekonomien lisäksi on olemassa liuta uusia, kiinnostavia ammatteja, joissa voi tehdä oikeasti vaikuttavaa työtä. 

Kirkkaat väripinnat houkuttelevat lukemaan. Kuva: Ella Kiviniemi.


Suosikkilukuni kirjassa on nro 17: Pysy pinnalla järkevässä keskustelussa. Luku alkaa lauseella Miksi kaikki ovat koko ajan niin vihaisia? ja pureutuu siihen, miksi vastakkainasettelu väärinymmärrys ja jopa viha ihmisten välillä lisääntyvät. 

Oman kokemuksen mukaan varsinkin somen ilmastonmuutoskeskustelut ovat hankalia. Pinna palaa helposti, koska kumpikin keskustelija kokee olevansa oikeassa. Kirjassa myönnetään, että tunteisiin menevä keskustelu onkin vaikea pitää rauhallisena. Mahdotonta se ei silti ole.

Tässä muutama kirjan vinkki: kuuntele toista oikeasti, kerro omasta kokemuksestasi, ihmettele ääneen ja kysy suoraan, älä pelkää vastakkaista mielipidettä ja tunnista myös omat tunteesi. Lopuksi muistutetaan vielä, että kenenkään ei tarvitse sietää vihapuhetta. Koskaan.

Kotona asuville nuorille on tarjolla myös oivallisia välineitä vastahakoisen perheen taivuttelemiseen: ole zen ja varaudu perustelemaan, tsemppaa perhettä muutokseen ja anna heille aikaa. Kaikki taitoja, joita nuori tulee varmasti tarvitsemaan myöhemminkin elämässään.

Akuuttiin maailmantuskaan löytyy ensiapulaukku ihan kirjan lopusta. Siihen kannatttaa palata aina, kun tuntuu oikein pahalta tai toivottomalta: uskalla kohdata ahdistus, älä jää yksin, kuuntele myös positiivisia tulevaisuuksia, ole välillä offline, löydä omat tekosi ja lopuksi - hengitä syvään ja ryhdy toimeen.

Kirjan lukeminen on vapauttava ja voimauttava kokemus. Siitä jää vahva tunne, että jokainen voi ja jokaisen kannattaa vaikuttaa, koska kaikilla teoilla tai tekemättä jättämisillä on merkitystä. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse johtaa mielenosoitusta megafoni kädessä. Tärkeintä on, että jokainen löytää itselle sopivat, luontevat vaikuttamisen keinot. Niitä riittää ihan kaikille.

Joten: hengitetään syvään ja ryhdytään toimeen! Ja hankitaan tätä kirjaa lahjaksi niin monelle nuorelle kuin mahdollista.

Maailmantuskan voi jalostaa toiminnaksi. Kuva: Ella Kiviniemi. 

E-kirja on saatu kustantajalta. Kuvat Ella Kiviniemi, kuvauspaikka kimppakämppä Helsingin Etu-Töölössä, kädet kuviin lainasi naapurin tytär, joka on juuri päättänyt nelosluokan.

Annila, Silja - Pekkonen, Sanna - Uusitalo, Kaisa:
Tekoja nyt: Maailmanpelastajan käsikirja.
Otava 2020