Tunnisteet

lauantai 30. toukokuuta 2020

Rakastan hitaita aamuja

Herään hitaasti. 

Avaan silmät, vilkaisen kelloa ja vajoan takaisin unen usvaisiin maisemiin. Tunnen sen mielen sumenemisena, mutta myös fyysisenä vaipumisena, laskeutumisena. Se on ihanaa. Jossain vaiheessa nousen taas melkein pintaan, lähelle valvetilaa, huokaisen, irrotan ja sallin itseni pudota pehmeästi.






Annan tämän aaltoilun jatkua aina, kun ei ole aivan pakko herätä. 

Jossain vaiheessa jään tietoisuuden pintaan ja avaan silmät. Unen riekaleita kieppuu mielessä. On vaikea erottaa, mikä on todellista. Täytyy odottaa, että saa kiinni hetkestä.

Herätessä ei ole heti selvää, mikä on unta ja mikä totta. Kuva: Pixabay


Tassuttelen kylpyhuoneeseen. Huuhtelen kasvot jääkylmällä vedellä, kuten äiti opetti. Vähintään kymmenen kertaa, useimmiten pidempään. Sitten vaahdotan vegaanista kasvosaippuaa iholle ja huuhtelen lämpimällä vedellä. Kuulen äidin äänen sanovan, että näin ihon solut saavat jumppaa.

Harjaan hampaat huolellisesti. Kesällä teen sen usein avonaisen kattoikkunan alla. Tuulenvire hivelee hiuksia, kuiskailee hyvät huomenet. Jos sataa, ihailen pisaroiden jälkiä lasissa. Talvella ikkunaan on joskus kasvanut jääkukkia. Ne näyttävät aivan pitsiverhoilta.



Kylppärin ikkunasta puhaltava tuuli koskettelee lempeästi kasvoja. 


Hipsin aamutakissa portaat alas keittiöön. Tuomas on keittänyt kahvin valmiiksi termoskannuun. Paahdan leipää, lämmitän kauramaitoa mikrossa ja kaadan kahvia päälle. Vien kahvimukin ja paahtikset pöytään. Avaan digi-Hesarin. Juon kahvia hitaasti, luen juttuja hitaasti. Nautin hetkestä, vaikka uutiset olisivat huonojakin.

Rakastan aamiaista. Voisin syödä niitä pitkin päivää, ja joskus teenkin niin. 

Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen koirat tulevat pyytämään ruokaa. Ne ovat oppineet, että se on optimaalinen hetki. Kätken koirien ruuat talous- tai WC-paperirullien hylsyihin. Kun olen valmis, koirat pomppivat ja loikkivat ympärilläni. He rakastavat tortilloitaan, ja niitä he saavat.

Jatkan Hesarin parissa ja valmistan yhä uusia mukillisia maitokahvia. Syön hedelmiä. Saatan istua aamiaispöydässä kevyesti kaksi tuntia. Suloinen joutilaisuus auttaa palautumaan ja toipumaan stressaavasta työviikosta.

Keittiön ikkunaverhot liikehtivät hitaasti tuulessa. 


Jos minun ei tarvitsisi käydä päivätöissä, heräisin hitaasti joka aamu. Samalla tiedän, että suomalaisessa kulttuurissa tällaista ajatusta ei katsota hyvällä. Kunnollinen ihminen elää yhä agraariyhteiskunnan aikataulussa: aikaisin ylös sängystä ja heti tomerasti suorittamaan! Mitä kaikkea aamupäivän aikana ehtiikään saada aikaan!

”Et, tiedä, mitä menetät. Raikkaat ja kuulaat aamut ovat kauneinta ja parasta aikaa päivässä!”, minulle sanotaan usein. Ihan varmasti, varsinkin jos pystyy nukahtamaan hetkeksi päivällä. Minä en pysty. Virkistävät päiväunet ovat minulle vain kaukainen haave.

Kun tein nuorena kymmenisen vuotta freelance-toimittajan töitä, onnistuin noudattamaan omaa sisäistä rytmiäni melko hyvin. Minulla oli tapana herätä klassista musiikkia soittavan kanavan lempeään musiikkiin puoli kahdeksan aikoihin. Herätin varovasti lapseni, söimme aamiaista, vedin lenkkikamppeet ylle ja vein hänet päiväkotiin - aina viimeisenä.

Sitten singahdin päiväkodin viereiselle polulle, juoksin kympin lenkin Helsingin Keskuspuistossa ja tulin kotiin suihkuun. Tein töitä kotona: kävin haastattelemassa ihmisiä, soitin puheluita ja kirjoitin juttuni useimmiten flow-tilassa muutamassa tehokkaassa tunnissa. Sen lisäksi ehdin käydä kaupassa ja hoitaa juoksevat asiat ennen kuin hain lapsen päiväkodista.

Ja tulin silti lapsen mielestä aina liian aikaisin. ”Meillä on leikit kesken”, hän valitti.

Koulun alkaminen muutti paljon. Oli sopeuduttava muiden ihmisten rytmiin ja yhteiskunnan sääntöihin. Koulu alkoi jo kahdeksalta! En koskaan ymmärtänyt, miksi. Ja kun sitten jossain vaiheessa menin päivätöihin, herätyskello piti virittää soimaan jo vähän yli kuusi. 

Arkiaamut ovat minulle raskaita. Kuva: Pixabay.

Kuudelta herääminen on minulle todella hankalaa ja raskasta. Silmien päällä on tuhat tonnia unta. En silti torkuta kelloa, koska haluan pitää edes pikkusormella kiinni aamun hitaudesta. Jos pitää kiirehtiä, mistään ei tule mitään ja olen äreä kuin fan.

Silti ehdin töihin juuri ja juuri ajoissa. Aamuvirkut kollegat ovat olleet paikalla jo kaksi tuntia. Onneksi meillä on liukuva työaika. 

Olen lukenut lehdestä juttuja, joissa tutkijat selvittävät, että iltapainotteinen rytmi on elimistölle vahingollinen. Että kuolen todennäköisesti nuorempana kuin kukonlaulun aikaan pirteänä sängystä pomppaavat ihmiset. 

Toisaalta tutkijat myöntävät myös sen, että luontaiselle rytmille ei ole kovin paljon tehtävissä. Se on mikä on, ja se voi myös muuttua itsestään elämän aikana. Minulla se on muuttunut yhä hitaammaksi. Kesälomalla elimistöni siirtyy yhä myöhäisempään rytmiin.

Luen aina ennen nukahtamista. Toisinaan hyvinkin pitkään. Fiktio johdattaa höyhensaarille. Kuva: Pixabay.

Koko kuvio liittyy ehkä siihen, että olen koko ikäni kärsinyt nukahtamisvaikeuksista. En tahdo saada unenpäästä kiinni. Luen iltaisin kirjaa eikä ole tavatonta, että nukahtaminen siirtyy aamuyön puolelle. Kun kello soi kuuden jälkeen, tuntuu, että en ole levännyt yhtään. 

Miksi on niin tärkeää, että töihin mennään aikaisin? Miksi yhteiskunta ei jousta? Onneksi heikkoja signaaleja muutoksesta on jo näkyvissä. On monia sellaisia töitä, joita ei todellakaan tarvitse tehdä tiettyyn aikaan tietyssä paikasssa. Olen lukenut juttuja uusista yrityksistä, joissa työnantaja ei enää kontrolloi työntekijän aikaa yhtä hanakasti kuin aikaisemmin. 

Vuosien myötä olen oppinut hyväksymään rytmini. Olen myös päässyt irti suomalaisesta suorittajan roolista, joka oli minussakin syvällä. Enää en kiillota sädekehääni luettelemalla, mitä kaikkea olen tänään tehnyt, miten olenkaan  ahkeroinut. 

Oikeastaan toivon, että voisin tehdä vähemmän, vain sellaisia asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Koronakevään aikana huomattiin, että ympäristö toipui ja elpyi nopeasti, kun ihmisten toimeliaisuus väheni. Useimmat työt ja työmatkat ja varsinkin jatkuva edestakaisin lentäminen vahingoittavat ympäristöä ja ilmakehää. 

Haluaisin päästä tekemään töitä kotona, omassa rytmissäni. Kuka tietää, ehkä vielä onnistun siinä!

Aamukahvi äitienpäivänä. Kuppi on lahja Ellalta joskus Tanskan vuosina. 



   


















torstai 21. toukokuuta 2020

Hardcore-taiteilija takoo ja taikoo

Kimmo Tulimetsä esittelee galleriaa, jossa on myös hänen vaimonsa Heli Tulimetsän töitä.

Äitienpäivänä suuntasimme koiralenkille Raunistulaan, taideseppä Kimmo Tulimetsän galleriaa kohti. Olin vilkaissut Instagramista, että paikka olisi avoinna kolmeen asti iltapäivällä ja siellä myytäisiin ihania metallisia päivänkakkaroita, joissa kukan heteet ja emit olivat pronssia.

Kun puuskutimme paikalle, kello oli vähän vaille kolme. Tulimetsä Shop näytti pimeältä. Tuomas laittoi Kimmolle tekstarin. Vastaus tuli nopeasti: kauppa oli ollut avoinna eilen, lauantaina, mutta yksi kukka oli vielä jäljellä ja me voisimme saada sen.

Kimmo tuli suoraan ruokapöydästä myymään kukkaa meille. Nolotti, niin tyypillistä minulle olla liikkeellä vääränä päivänä. Samalla olin häkellyttävän onnellinen. Maaginen maailmankuvani sai minut uskomaan, että ehkä viimeinen kukka odottelikin juuri minua. 




                                         Äitienpäivän päivänkakkara ei lakastu. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Puutaloasuminen on tutustuttanut meidät aivan uusiin ammattikuntiin ja niiden edustajiin. Taideseppä on yksi kiehtovimmista: hän takoo hehkuvan kuumaa rautaa  niin kuin sepät ovat tehneet jo satoja vuosia. Samalla hän on taiteilija, joka taikoo töihinsä krouveja, mutta samalla myös herkkiä ja vivahteikkaita muotoja.

Kimmo Tulimetsän ahjo sijaitsee Kulttuurikeskus Kutomon tiloissa Turun linnan huudeilla. Hän takoo erilaisista metalleista sekä perinteisiä että moderneja esineitä. Ja taitavissa käsissä metalli taipuu mielettömän upeiksi muodoiksi. Takomisen lisäksi seppä valmistaa tuotteita myös valamalla ja jalometallitöinä.

Kaikissa esineissä näkyy Kimmo Tulimetsän selkeä, tyylikäs ja ajattoman kaunis muotokieli. Silti varsinkin veistokset voivat olla rajuja ja hurjia! Erityisen kiinnostavia ovat mystiset eläinhahmot, joissa on jotain muinaista. Niitä on saatavina veistoksia ja koruna.

Ensimmäistä kertaa Tuomas bongasi Kimmo Tulimetsän sanomalehden jutusta, jossa esiteltiin hänen näyttelyään. Viimeisenä näyttelypäivänä lähdimme tarpomaan koirien kanssa kohti Raunistulaa. Oli pimeä talvi-ilta ja pääsimme tietenkin paikalle vasta vähän ennen sulkemisaikaa. 

Vaikka ehdimme katsella gallerian näyttelyä vain hetken, olimme vaikuttuneita. Metallisia kynttilänjalkoja, koruja, veistoksia… mihin tahansa katsoi, näki karunkauniita esineitä. Miten vaikkapa tuikkuvene voi olla noin siro ja samalla vakaa? Pieni galleria oli täysin oma maailmansa, jossa oli vahvaa, rosoista kauneutta kaikkialla.

Aivan ensimmäiseksi ostimme kaksi naulakkoa ja peilin.

Ikuistimme etävappuilut Kimmo Tulimetsän peilin ja naulakon kera. Eteisessä oli kivat pikku pirskeet.


Sitten tuli se kevät, jollloin vaaterekkini kirjaimellisesti romahti. En edes muista, mistä rekki oli meille tullut, mutta siinä oli kauniit siniset jalat, joista tykkäsin. Tiesin kyllä, että se oli hutera ja vei paljon tilaa. 

Ja sitten kävi niin kuin kävi: yhtenä päivänä rekki luovutti, huokaisi ja kaatui kaikkiin ilmansuuntiin. Vaatteet levisivät ympäri lattiaa. Koiratkin jäivät melkein alle. Mitään ei ollut tehtävissä, edes roudarinteippi ei enää auttanut.

Tykkään pitää henkarivaatteita esillä makkarissa ja etsin netistä uusia vaaterekkejä. Tuomas kuunteli hajamielisenä ehdotuksiani Ikean reissuista, joka ihmeellisesti siirtyi eteenpäin viikosta toiseen.

Hänellä oli mielessä jotakin ihan muuta, ja vasta syntymäpäivänä sain tietää, mitä. Kimmo Tulimetsä oli takonut minulle rekin! Tuomas ja Kimmo olivat yhdessä suunnitelleet sen täsmälleen meidän makkarin mittoihin sopivaksi. Kimmo oli duunannut upeat keihäsmäiset kolmiokoristeet molempiin päätyihin.

Vaaterekkini lähdössä meille. Kuva: Kimmo Tulimetsä.

Vasta jälkeenpäin sain tietää senkin, että oli ollut milleistä kiinni, että rekki ylipäätään saatiin hilattua vintille. Vaikka meillä on leveät ja tukevat portaat, ongelmia tuli jo ensimmäisessä tiukassa kulmassa. Miehet eivät luovuttaneet. He käyttivät järkeään eivätkä voimaa ja voilà! - rekki päätyi vintille.

Nyt rekki kantaa vaatteeni ryhdikkäänä ja ylväänä. Joskus tulevaisuudessa se tulee kantamaan myös tyttäreni Ellan vaatteet. Ja kuka tietää, keiden muiden. Se ei väsy eikä romahda. Se on tehty kestämään.

Tänä keväänä sain idean. Toinen rescue-koiristamme, Fluffy, on karkailevaa sorttia ja kesällä täytyy aina muistaa varmistaa, että ulko-ovi ei jää sekunniksikaan auki. Bibillä taas on niin vahva vartitointivietti, että häntä ei oikein voi pitää ulkona. Hänen mielestään jokainen meidän oveamme lähestyvä tai sellaista suunnitteleva on uhka. Raivokas on mieto sana kuvaamaan Bibin vahtihaukkua.

Mutta jospa oveen saisikin koiraportin? Silloin ovea voisi pitää auki.

Tuomas otti taas yhteyttä Kimmoon, joka sanoi heti, että onnistuu ja suunnitteli samantien meille ilmavan ja kevyen portin. Se on tarpeeksi korkea ja vahva pitääkseen koirat eteisessä. Talveksi sen saa irrotettua.


Koiraportti sepän pajalla. Kuva: Kimmo Tulimetsä.

Jatkoimme ideoimista ja ajattelimme, että olisi hyvä, jos porttia voisi säilyttää jossakin lähellä. Keksimme, että portin voisi ripustaa talvella eteisen seinällä olevaan Tulimetsän naulakkoon, jossa se olisi kuin taideteos. Kimmo sanoi, että onnistuu, ja teki meille koukut.

Koiraportti on elegantti ja käytännöllinen. Kuva: Kimmo Tulimetsä. 


Talvella porttia voi säilyttää eteisen seinällä. Kuva: Kimmo Tulimetsä.

Mutta me olimme vasta päässeet vauhtiin. Pihan porttikongista puuttuu edelleen portti, ja siksi meidän ihanalta sisäpihalta on varastettu kaikenlaista. Viime kesän ja talven aikana varastelu on kiihtynyt ja yhteen kotiin on yritetty jopa murtautua. Siksi Tuomas kysyi Kimmolta, voisiko samaan naulakkoon tehdä koukut, jossa puutarhatuolit viettäisivät kesäyönsä.

Sekin onnistui. Kimmo teki toisen parin koukkuja tuoleja varten.

Puutarhatuolit ovat turvassa rosvoilta. Kuva: Tuomas Pelttari.


Kysyin Tuomaksella, mikä Kimmon kanssa työskennellessä on parasta. Siis sen lisäksi, että hän on valtavan nopea ja kuskaa ostokset kotiin asti, koska tietää, ettei meillä ole autoa.

”Hänen kanssaan on helppo toimia ja mukava suunnitella yhdessä. Hän osaa myös ehdottaa sellaisia vaihtoehtoja, joita ei itse tule ajatelleeksi. Lisäksi voi luottaa siihen, että eri aikoina tilatut työt sopivat aina yhteen”, Tuomas sanoo.

Me molemmat nautimme Tulimetsän takomien esineiden ajattomuudesta, vanhan ja modernin ainutlaatuisesta liitosta. Käyttöesineissä on vahva taiteellinen ulottuvuus ja tunnistettava muotokieli.

Kimmo Tulimetsällä on myös valtavasti eläinaiheisia veistoksia ja koruja, joista uusin on uljas susi. Sellaisen ehkä joskus vielä hankin. Myös kynttilänjalat ovat toivelistalla. 

Tässä vaiheessa ei varmaan tule yllätyksenä, että lenkkeilemme koirien kanssa hyvin usein Raunistulan suunnalla. Varmimmin meidät tavoittaa kurkkimasta sisään Tulimetsän gallerian näyteikkunasta. 

Tulimetsän kauppa ja galleria ovat Raunistulassa osoitteessa Virusmäentie 28. Kuva: Tuomas Pelttari.
Kimmo Tulimetsän tapaa yleensä kesällä Turun keskiaikatapahtumassa, mutta tämä vuosi taitaa olla poikkeus. Tulimetsä Shop on avoinna la 11-15 tai sopimuksen mukaan osoitteessa Virusmäentie 28. Myynnissä on myös Kimmon vaimon, tekstiilitaiteilija Heli Tulimetsän töitä. 

Kimmo Tulimetsän kotisivut ja tuotteet löytyvät linkkien takaa. Facebook ja Instagram ovat nimellä Tulimetsä Shop.

Turun Sanomat kävi Tulimetsien kotona 2014: Onnellisen perheen koti Raunistulassa


maanantai 11. toukokuuta 2020

Muumimukifanin inventaario

Miehen suosikkeja ovat Esi-isä sekä Tiuhti ja Viuhti vihreä.

Ystävälläni Tarjalla ja minulla on yhteinen traditio: otamme joka kevät käyttöön kesäiset muumimukit ja siirrämme talviset muumimukit astiakaappiin odottamaan syksyä. 

Tämä kertoo varmaan siitä, että a) meillä on molemmilla melko runsaasti muumimukeja ja b) olemme järjestelmällisiä (paitsi minä) c) meidän lapset ovat syntyneet ysikytkuvun alussa, jolloin muumimukibuumi alkoi.

Tänä keväänä oma rituaalini jäi äitienpäivän viikonloppuun. Se on historiallisen myöhään. 

Ehkä se johtui siitä, että koko viime talven odotin oikeaa talvea, jota ei oikeastaan koskaan tullut. Ainakaan Turussa. Sen sijaan tuli tämä koronakevät. Karanteenissa olisi kyllä ollut aikaa, mutta ajatukset olivat muualla. 

Siinä koko kattaus.

Nyt sitten lastasin kaikki muumimukit keittiön pöydälle ja ajattelin laskea ne. Sen sijaan ryhdyinkin tutkimaan mukeja ja muistelemaan, miten ja milloin mukit olivat meille päätyneet. Teema-sarjaan kuuluva muki tuntuu hyvältä käteen ja sen muotoilu on tyylikäs ja linjakas. 

Tummansininen Pullopostia, tai Pullopostia, on aivan ensimmäisiä ostoksia. Se on viides tuotantoon päässyt muki, jota on valmistettu 1991-1999. Kuvitus on peräisin Muumit sarjakuva-albumista nro 3.

Aito ysärimuki. Tästä on juotu monet iltakaakaot.

Ella syntyi vuonna 1991, joten muki on ostettu ehkä 1993-94. Koko Muumibuumi osui hänen parhaaseen lapsuuteensa. Pullopostia-mukista onkin juotu monet iltakaakaot. 

Kun Ella oli lapsi, asuimme Helsingissä. Silloin kun Arabian astioita vielä tehtiin Helsingin Arabiassa, piipahdin usein tehtaanmyymälässä. Siellä oli viehättävä tunnelma. Oli kivaa ihastella sarjojen muotoja ja kuvioita. Teemaa selkeämpää ja käytännöllisempää sarjaa en ole löytänyt.

Vaikka lapsi kasvoi, mukien ostaminen ei loppunut -  itse asiassa se vaan kiihtyi. En ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisesti keräilijänä, mutta muumimukeja en voinut vastustaa.

Kokoelmani on rakentunut täysin sattumanvaraisesti ja spontaanisti. En hanki mukeja niiden arvonnousun takia. Millennium-muki taitaa olla nykyään arvokkain mukini, vaikka en minä siitäkään haluaisi luopua.

Millennium-muki.


Hosuli  löytyi kirpparilta ja sitä on tullut rakas.

Tuomas osti Hosulin kirpparilta Helsingistä ja Talvinuotion kirpparilta Turusta. Hosulista on tullut yksi rakkaimmista mukeista, jota käytetään ympäri vuoden.

Kesämukeista rakastan ehkä eniten Primadonnan hevonen -mukia. Hepatyttö on aina heppatyttö ja ehkä turkoosissa valkopilkullisessa otuksessa on ripaus Peppi Pitkätossun Lilla-Gubben -hepoa. Myös Juhannus, Toven juhlat sekä Niiskuneiti ja Runoilija ovat lemppareita.

Primadonnan hevonen. Tove Janssonin 100-vuotisnäyttelyssä näin myös oikean hevosfiguurin.


Miehen suosikkeja ovat ainakin Tiuhti ja Viuhti Vihreä, Muumitalo sekä Esi-isä. Niitä käytetään ympäri vuoden.

Tuomas toi kerran työmatkalta tuliaisena Pidä Ruotsi siistinä  -erikoismukin, joka oli myynnissä keväällä 2015 ja suunnattu lähinnä vain Ruotsin markkinoille. Se on ollut vitriinikaapin komistus, josta ei ole juotu vielä kertaakaan, mutta tänä kesänä aiotaan.

Pidä Ruotsi siistinä. Tarrakin on vielä kiinni.

Kun järjestimme viime vuonna kesäjuhlat, konseptiin vaikuttivat Toven juhla, Hurraa! ja Juhannus -mukit. Ja Halusin ehdottomasti muumitunnelmaa, luonnonkukkia ja värillisiä lamppuja elokuun iltaan, ja niitä myös sain.



Inspiraatiota kesäjuhliin: Toven juhla, Juhannus ja Hurraa! 


Olemme antaneet ulkomaisille vieraille läksiäislahjaksi muumimukeja. Lumilyhty lähti Ranskaan ja Muumipappa purjehtii päätyi Tanskaan. Ystäväni Tarja on antanut muumimukeja lahjaksi myös aikuisille lapsilleen. Nostalgia on niin vahvaa.

Muumipappa purjehtii -muki seilasi Tanskaan.

Mukien ostaminen hyytyi siinä vaiheessa, kun tuotanto siirrettiin Helsingistä Arabian tehtailta Thaimaaseen. En tiedä, kuvittelenko vain, mutta tuntuu siltä, että mukien laatukin on heikentynyt.

Vaikka on niitä ennenkin särkynyt. Ainakin Ruusutarha, Haisuli ja Talvimetsä ovat sirpaleina.

Toisia Mukeja taas on kaksin kappalein: tuplavarmistus löytyy Toven juhla-, Muumitalo-, Lumileikkejä-Hiihtäen kera herra Virkkunen- ja Muumimamma aprikoosi -mukeista.

Tätä kirjoittaessa tuli taas himo hankkia lisää muumimukeja. Toivelistalla ovat ainakin Ystävyys, Muumilaakso, Kesäteatteri, Delfiinisukellus, Joulumuki, Jouluyllätys, Lumihevonen ja Hento lumisade. Auts! Tulipa pitkä lista.

Entä mikä on inventaarion lopputulos? En laskenut. En pidä numeroista. Pidän muumimukeista, koska ne nyt vaan ovat maailman parhaita kahvimukeja. 



Kesämukeja.

Jos kiinnostuit, linkin takaa löytyy täydellinen lista muumimukeista.







torstai 7. toukokuuta 2020

Mestaruussarjan sukkia



Varrettomat sukat ovat ihania kesällä. Nilkat tuulettuvat ja sukat suojaavat jalkoja hiertymiltä. Kuva: Tuomas Pelttari.

Aikuinen tyttäreni on niitä, jotka kulkevat rikkinäisissä, eri paria olevissa sukissa. Hänellä on pää täynnä valokuvia, kameroita, videoiden editointia ja ties mitä visuaalisia projekteja. Arkielämä tahtoo olla kauniisti sanottuna boheemia.

Hän saa tietenkin elää niin kuin tahtoo, mutta olen silti halunnut pitää huolta yhdestä perusasiasta - sukista. Ei haittaa, vaikka ne ovat eriparia, mutta reikäiset sukat eivät lämmitä.

Ennen kuin korona sulki Uudenmaan rajat, ehdin työmatkalla kuskata hänelle Turusta Helsinkiin ison kassillisen Tampereella valmistettuja Sukkamestareiden merinovillasukkia. Niissä jalat pysyvät kuivina ja lämpiminä, koska merinovilla on kevyttä ja lämmintä ja siirtää tehokkaasti kosteutta pois iholta. Ja hän on pysynyt terveenä koko kevään!

Olen itsekin kulkenut jo monta talvea mustissa ja harmaissa merinovillasukissa. Lempparini ovat villaiset polvisukat, jotka lämmittävät ihanasti talven viimoissa. Merinosukat ovat oivallinen valinta myös siksi, että vanhan puutalokotimme lattiat ovat aina vähän vetoiset. 

Sukkamestareiden käyttämä merinovilla on mulesing-vapaata eli lampaiden hyvinvointi on otettu huomioon kasvatuksessa. Sukkamestarit oli ensimmäisiä suomalaisia yrityksiä, jonka näin ilmoittavan itse, että heidän tuotteensa ovat lammasystävällisiä. Asiakkaan ei tarvinnut sitä erikseen tivata. Sitäkin olen tehnyt ja saanut kaikenlaisia kierteleviä ja välttelevä vastauksia. Yläfemmat mestareille!

Olen fanittanut tätä tamperelaista sukkatehdasta jo vuosikausia. Aivan erityisen arvokkaana olen pitänyt sitä, että firmalle olennaisen tärkeitä arvoja ovat ekologisuus ja eettisyys. He myös tuovat sitä rohkeasti ja raikkaasti esiin. Siitä kertoo vaikkapa uusi kierrätysmateriaaleista valmistettu sukkasarja, jonka tuotanto on avattu kokonaan Sukkamestareiden verkkokaupan sivuilla.


Kierrätyssukilla voi tassutella hyvällä omallatunnolla kesään.
Tämä blogikirjoitus onkin tehty yhteistyössä Sukkamestareiden kanssa. Sain heiltä kierrätysmateriaaleista valmistettuja sukkia testattavaksi.

Kun sukat saapuivat, niitä piti heti hypistellä. Kierrätysmateriaali tuntuu käteen miellyttävältä. Ja kun sukan vetää jalkaan, se tuntuu Iholla kevyeltä, joustavalta ja napakalta. Ja heti välähti, minkä kenkien kanssa mitäkin sukkaa haluan käyttää. 

Raitasukissa tuntee itsensä vähän Peppi Pitkätossuksi!


Miehellekin löytyi tyylikkäät kierrätyssukat tennarikauteen.


Kierrätysmateriaalisukkien valitseminen on ympäristöteko

Kierrätysmateriaalisukkien langat on valmistettu tekstiilijätteistä luontoa säästävillä menetelmillä. Sukkamestarit käyttävät materiaalina recover® lankoja, jotka valmistetaan suljetusssa systeemissä. Tekstiilijätteen lisäksi raaka-aineista noin puolet tulee - kyllä - kierrätetyistä muovipulloista!

Raaka-ainetta ei värjätä, vaan kuidut erotellaan värien mukaan: punaisista vaatteista on tehty punaisia lankoja, harmaista vaatteista harmaita ja sitä rataa.

Sukkamestareiden visuaalinen ilme on selkeä ja kaunis. Rakastan polvisukkia! Ne tuovat lapsuuden mieleen.

Keritäänpä kierrätyslankakerää vähän auki ja vilkaistaan, mitä se sisältää:

Kierrätyspuuvillalanka:
25% kierrätettyä puuvillaa
45% kierrätysmuovipulloista valmistettua polyesteriä
30% Tencel® kuitua

Kierrätysvillalanka:
35% kierrätettyä villaa
50% kierrätysmuovipulloista valmistettua polyesteriä
15 % polyamidia

Vaikka muovijätteen osuus materiaalissa on noin huikea, sukat eivät tunnu yhtään tekokuituisilta. Ja minä aistisin sen heti, koska ihoni ei hyväksy lainkaan tekokuidun  kosketusta. Kierrätyssukissa on päinvastoin poikkeuksellisen miellyttävä, luonnollinen tuntu. Ne hengittävät ja lämmittävät. Jaloilla on hyvä olla.

Mitä vaikutuksia kierrätysmateriaalien käytöllä sitten on ympäristöön? Ensinnäkään puuvillaa tai bambua ei tarvitse kasvattaa ja kastella eikä myrkyttää tuholaisia vastaan. Siksi kierrätysmateriaalin käyttäminen pienentää hurjasti energian ja veden kulutusta, vähentää hiilidioksidipäätöjä sekä myrkyllisten kemikaalien päästöjä. 

Myös muovipulloja on järkevämpää hyödyntää tekstiileissä kuin jättää kellumaan valtavina lauttoina meriin. Eikä lampaaltakaan riistetä villaa turhaan, jos siitä voidaan tehdä monta kertaa uusia vaatteita, tässä tapauksesa sukkia.

Sivuilla on myös linkki videoon, josta voi nopeasti hahmottaa, miten kierrätettyjen raaka-aineiden valmistuksessa käytetty suljettu systeemi toimii. Vilkaise video kierrätetyn materiaalin valmistuksesta.

Itse recover® ilmoittaa säästäneensä vuonna 2019 ympäristöä näin paljon: 

40 miljardia litraa vettä
2,9 milj. kg epäpuhtauksia 
142 milj. kWh energiaa
2,7 milj. kg tekstiilijätettä
54,5 milj. kg hiilidioksidipäästöjä
8,7 milj. muovipulloa
6,7 milj. m2 maankäytöstä

Luvut ovat järkälemäisiä. Mieleen ponnahtaa kysymys, miten paljon vaateteollisuus oikein kuluttaa vettä, energiaa ja maata?

Missä sinun sukkasi on valmistettu?

Sukkamestarit valmistavat sukkia myös uusista raaka-aineista. Kaikissa sukissa on sopivassa suhteessa sekä kaikkein laadukkaimpia luonnonkuituja että muita, käytännöllisyyttä lisääviä materiaaleja. 

Luomupuuvillasukkiin käytetty puuvilla on GOTS-sertifioitua, samoin kuin koko luomupuuvillasukkien toimitusketju. GOTS-sertifikaatti takaa sen, että sekä luontoa että työntekijöitä kohdellaan eettisesti.

Tekniset sukat on valmistettu monikerrosrakennetekniikalla: Kun eri raaka-aineita käytetään kerroksittain, saadaan sukkaan mukavuutta lisääviä ominaisuuksia. Niitä ovat ennen muuta kestävyys ja kosteuden siirto iholta pois. 

Kierrätysmateriaalista valmistetuissa UpHill Hetta -vaellussukissa tekee heti mieli lähteä pitkälle kävelylle.

Missä sinun sukkasi on valmistettu? Minun sukkani tehdään Suomessa ja niillä on Avainlippu.  

Ehkä sinäkin haluaisit käyttää mestareiden tekemiä sukkia? Sukkamestarit tarjoavat sukkia niin hillityille tyypeille kuin hulluttelijoille, arkeen ja juhlaan, kesään ja talveen. Lisäksi valikoimasta löytyy myös suuria ja leveitä kokoja sekä kiristämättömiä sukkia. 

Tsekkaa hei täältä! Sukkamestarit

Väsyneet jalat on hyvä nostaa ylös. Samalla voi ihailla polvisukkien kaunista tekstuuria.