Tunnisteet

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Nojatuolimatkamuistoja



Manhattanin kodin katolla pesi lintu, ja kävimme siellä varovasti. Kuva: Tuomas Pelttari.
Olen niitä, joita IPCC:n vuonna 2018 julkaisema raportti järkytti syvästi. Vaikka olin aina yrittänyt elää ekologisesti, ymmärsin, että kierrätys, vegaanius tai edes autottomuus eivät enää riitä.

Pitäisi tehdä paljon enemmän. Ja aivan ensimmäiseksi pitäisi lopettaa lentäminen.


Siihen asti olin lennellyt lomalle keskimäärin kerran vuodessa ja silloin tällöin työmatkoille. Nyt se saisi loppua.

Ei päätöksen tekeminen edes ollut kovin vaikeaa. En ole koskaan erityisesti pitänyt lentokenttien turvatarkastushärdellistä, koneiden ahtaudesta, matkustamohenkilöstön muovisista hymyistä tai laihasta kahvista.


Mutta kohteita tulee ikävä. Varsinkin Islantia ja New Yorkia.

Onneksi karanteenissa on aikaa harrastaa käänteistä couchsurfingia: lojuin yhden illan sohvalla ja katselin matkakuvia. Ensimmäiseksi vastaan tulivat New Yorkin kuvat.


Kävimme New Yorkissa keväällä 2016, koska halusimme sinne vielä Obaman aikana. Ystävällemme Tarjalle kerta oli ensimmäinen, miehelle toinen ja minulle kolmas. 


Tarjalla oli mukana ihan oikea kamera ja hän kuvasi ahkerasti. Kun fiilistelen kuvia tajusin, että kaikkein eniten muistoja herättivät ihan tavallisesta elämästä otetut kuvat, kuten Manhattanin Airbnb-koti, omat lähihuudit ja pienet sattumukset ja hetket.


Kotiovemme osoitteessa 202 E 7th St 3F, New York. Kuva: Tarja Kero.


Muistomerkkien vierellä pönöttäminen ei ollut kiinnostavaa. Sen sijaan muisto siitä, miten raahasimme matkalaukkkuja hissittömän talon ylimpiin kerroksiin, oli edelleen tuoreen hikinen.



Kolmannessa kerroksessa tuoksui hasa. Talo oli hiljainen ja  rauhallinen. Kuva: Tarja Kero.



Leikitään kotia Manhattanilla. Kuva: Tarja Kero.

Airbnb-kodissamme oli kaksi makuuhuonetta, keittiö ja kylpyhuone. Se oli laitettu kauniisti ja siinä oli sopivasti tilaa meille kolmelle. Aamukahvin juominen, tiskaaminen, suihkussa käyminen tyyylikkäässä kylppärissä olivat jo sinänsä elämyksiä, kun sai leikkiä kotia Manhattanilla.


Tiskaaminen oli mun kotityö. Tiskialtaalta  avautui tyypillinen NYC-näkymä. Kuva: Eeva Kiviniemi




Rakastin meidän kylppäriä. Kuva (ja omakuva): Tarja Kero.


Kävelimme valtavia matkoja Manhattanilla. Ihmettelen aina, miten helposti The Cityyn solahtaa ja miten yksinkertaista liikkuminen on. Numeroidut Avenuet ja Streetit risteävät toisensa loogisesti. Metroa on helppo käyttää.

Kävelijät. Kuva: Tarja Kero.  

Metroilija. Ehkä paras kuva minusta ever. Kuva: Tarja Kero.

Teimme tyypillisiä turistien töitä: kävimme museoissa ja Metropolitanissa katsomassa oopperaa, jossa orkesteria johti Esa-Pekka Salonen. Kävimme yhdellä klubilla ja aika monessa baarissa. 


Äitienpäivänä lähdimme Brooklynin kirpparille, mutta se oli suljettu ja päädyimme juomaan sangriaa terassille. Nostimme maljan lapsillemme.




Sangriaa Brooklynissä äitienpäivänä. Kuva: Tarja Kero. 

Brooklyn Bridge on monumentaalinen ja romanttinen. New Yorkissa tuntuu koko ajan siltä, kuin kävelisi Woody Allenin elokuvassa.


Brooklyn Bridge. Kuva: Tarja Kero. 


Harlemissa kadulla tuli vastaan räppäri Black Jesus, jonka kanssa juttelimme viisi vuotta aikaisemmalla reissulla. Hän huudahti spontaanisti: ”You came back for me!” Tuskinpa hän meitä oikeasti muisti, mutta reaktio on loistava osoitus newyorkilaisten sosiaalisesta taitavuudesta. 




New Yorkin rakennuskannassa näkyvät aikakausien kerrostumat. Kuva: Tarja Kero. 


Skyline of The City. Kuva: Tarja Kero. 


Matkalla mukana: Tuomas, minä ja Tarja. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Sitten kun taas voi matkustaa, suosittelen hotellien sijaan Airbnb-majoitusta. Olen käyttänyt sitä usein ja ollut aina tyytyväinen. Tälläkin hetkellä on varauksessa talo Aarhusista, mutta se matka tulee todennäköisesti peruuntumaan. Airbnb on turvallinen vaihtoehto, kunhan muistaa hoitaa kaikki maksut järjestelmän kautta.

Heippa New York. Ei varmaan enää nähdä, paitsi elokuvissa.




















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, nimeni on Eve. Olen introvertti.

Introvertin taivaassa on tyhjää, hiljaista ja kaunista. ”Otetaanko tähän loppuun vielä sellainen esittelykierros, jossa kaikki kertovat jota...