Tunnisteet

torstai 30. huhtikuuta 2020

Miten me selviäisimme ilman Kallea?

Usvalinnan C-talo on rakennettu hirsistä. Meidän koti on oikeassa päädyssä. Kuva on otettu naapuritalon pihalta. 

Nelisen vuotta sitten ostimme nykyisen kotimme. Se on puutalo-osake Turun keskustassa. Taloyhtiön julkisivu on koristeellista kivipuu-jugendia, kuuluisan Adrian Thomanderin piirtämä kaunotar. Siniharmaan kokonaisuuden nimi on Usvalinna.

Aivan ensimmäiseksi rakastuimme tietenkin julkisivuun ja idylliseen sisäpihaan.

Meidän hirsitalomme on suojaisella sisäpihalla ja siinä on kolme asuntoa. En tiedä tarkkaan, milloin talomme on rakennettu, mutta piirustukset ovat vuodelta 1908. 

Talo on yksinkertainen ja jykevä, ja siinä on kauniit ja levolliset mittasuhteet. Jokaisessa asunnossa on kaksi väljää kerrosta ja yksi kaakeliuuni. Alakerrassa on korkeat huoneet ja yläkerrassa viehättävää, viistokattoista tilaa. 

Vintin makkarissa ovat näkyvissä komeat kattotuolien hirret, kylppärissä sekä työ/Ellan/vierashuoneessa on kattoikkunoita. Talossa on myös kylmä kellari, joka on taloyhtiön omistuksessa. Säilytämme siellä klapeja.


Usvalinnassa oli viime juhannuksena rauhallista. Kuva: Tuomas Pelttari.

Kun ostimme asunnon, siellä oli heilunut monenlaista remonttireiskaa, mutta kovin paljon alkuperäistä ei ollut pilattu. Perusteellinen keittíöremontti oli pakko tehdä jo ennen muuttoa - välikaton yläpuolelta paljastui sellainen sähköjohtojen hässäkkä, että sähkärilläkin nousi tukka pystyyn. 

Myös lattioista kuorittiin muovimatto ja tilalle asennettiin lautalattiat.

Remontti tehtiin vanhaa kunnioittaen, mutta turhan modernisti. Silloin emme vielä olleet tavanneet Kallea.

Kalle Mäkelä on legendaarinen timpuri ja puuseppä, joka on erikoistunut hirsitalojen korjausrakentamiseen ja entisöintiin. Hän käyttää perinteisiä menetelmiä ja pyrkii palauttamaan korjattavan kohteen alkuperäisen ilmeen. Kalle kutsuttiin paikalle esimerkiksi silloin, kun 1700-luvulla rakennetun Iso-Puolalan talon vessa piti korjata. Tai kun erään arvokiinteistön koristeellinen puuparveke piti fiksata. 

Hän tekee aina työnsä yksin ja kuuntelee kuulokkeista musiikkia, luonnollisesti ainoastaan hyvää musiikkia. Lisäksi Kalle on todella taitava valokuvaaja, joka dokumentoi työtään.

Kalle on opettanut meille kärsivällisesti, että vanhaa rakennusta pitää käsitellä hellästi ja lempeästi. Hän on jaksanut suhtautua ymmärtäväisesti tietämättömyyteemme eikä ole koskaan moittinut jo tehtyjä valintoja.

Kallen bravuuri on kotimme kylmän eteisen korjaaminen ja palauttaminen alkuperäiseen loistoon.

Kun ostimme asunnon, kylmä eteinen oli täynnä kolhoja valkoisia kaappeja. Puulattia ja portaat oli päällystetty ruskealla muovimatolla. Halpiskaapit oli ruuvattu rumasti seinään kauniiden vanhojen ovilistojen päälle. Tuomas vihasi eteistä, ja ilmaisi sen varsin selkeästi joka kerta, kun kulki tilan läpi.

Asialle oli pakko tehdä jotakin.

Eteinen ennen remppaa. Kuva: Kalle Mäkelä.

Ensin piti irrottaa ne kaapit. Sen jälkeen Kalle purki kaikki seinäpinnat hirteen asti.  Hirsien päällä lepatti eristeenä ollutta kirkkaansinistä muovia. Se oli surullinen näky, mutta onneksi hirret olivat säilyneet terveinä.

Lattiasta ja portaista Kalle irrotti vanhan muovimaton. Myös lattian laudoitus piti purkaa, koska se oli mennyt huonoon kuntoon.

Katosta Kalle poisti paneloinnin ja alta paljastui vanhaa valkoista helmiponttilautaa. Katto oli säilynyt hienosti yhtä nurkkaa lukuunottamatta. Mikä onni! Uudet helmiponttilaudat teetettiin höyläämöllä täsmälleen vanhan mallin mukaan. 

Samalla valittiin myös alkuperäisen tyylin mukaiset jalkalistat ja karmit.

Katon helmiponttipanelointi oli säilynyt melkein kokonaan. Kuva: Tuomas Pelttari.

Sitten ryhdyttiin rakentamaan uutta. 

Lattiaan Kalle laittoi tuulensuojapaperia ja ekovillaa, ja niiden päälle hän teki kauniin laudoituksen. Seiniin hän vasaroi helmiponttipaneelit. Katon yhteen kulmaan lisättiin uutta lautaa eikä Kalle halunnut häivyttää vanhan ja uuden rajaa.

”Mitä ei voi peittää, sitä pitää korostaa”, hän sanoi. Näitä Kallen oivallisia lauseita pitäisi kirjoittaa muistiin kauniiseen vihkoon. Samoin kuin hänen lakonista, mutta terävästi sivaltaaa huumoriaan, joka jää mieleen ja alkaa joskus arvaamattomasti naurattaa ihan toisessa tilanteessa. 

Lopuksi Kalle maalasi kaikki uudet pinnat. Lattian siniharmaa väri napattiin portaissa näkyvästä vanhasta maalista. Seinien valkeudessa on kalpea aavistus sinistä. Vanha sähkömittari jätettiin paikoilleen.

Seinien uusi helmiponttipanelointi on varttia vaille valmis. Kuva: Kalle Mäkelä.

Portaiden sivuissa on kauniit kolmiot, jotka oli peitetty levyllä. Kalle arvasi, että alla on kunnollista laudoitusta. Puupinnasta Kalle sai esiin alkuperäisen, upean vihreän sävyn. Hän ei maalannut sitä uudelleen, tasoitti vain hiukan. 

Portaiden sivun kaunis, alkuperäinen laudoitus piti kaivaa esiin levyjen alta. Kuva: Kalle Mäkelä.


Vanhoista portaista löytyi lattian sävy. Kuva: Kalle Mäkelä.

Portaita ei maalattu, koska ne ovat kuluneet niin kauniisti. Sen sijaan Kalle ehdotti, että eteiseen voisi siirtää olkkarin kristallivalaisimen. Niin tehtiin ja se antoi eteiselle viimeisen silauksen. 

Eteisestä tuli niin harmonisen kaunis, että siellä tekisi mieli oleskella. Se on edelleen viileä, mutta enää siellä ei ole talvella kahdeksaa astetta pakkasta, kuten aluksi. Remontti vaikutti myös talon energiankulutukseen.

Valo tulee eteiseen kauniisti. Ikkunoiden karmit on valittu alkuperäisen tyylin mukaisesti. Kuva: Tuomas Pelttari. 

Kalle on tehnyt meille monenlaista muutakin ja ennen kaikkea opettanut meitä ymmärtämään hirsitalon sielunelämää. Hän ei koskaan arvostele aikaisempia remonttejamme tai sitä, että emme ole halunneet seiniin 1900-luvun alun värimaailmaa.

Tässä Kalle entisöi meidän vanhaa tuolia. Kuva: Kalle Mäkelä.


Kun Tuomas kerran kysyi Kallelta, mitä mieltä hän on olkkarin mäntypuisesta sisäkatosta, Kalle varmisteli, haluammeko varmasti kuulla vastauksen. Kyllä, kyllä, kerro nyt vaan, pyysimme innokkaina.

”No, sehän on ihan hirveä”, Kalle sanoi vakavana. Meitä alkoi naurattaa. Kalle on brutaalin rehellinen, mutta samalla niin vilpittömän hienotunteinen, että hänelle ei kertakaikkiaan voi loukkaantua. Sitäpaitsi hän on yleensä oikeassa.

Me soitamme Kallelle aina, kun talon kanssa tulee jokin ongelma tai meille uusi remppaidea. Kalle suunnittelee kaiken päässään valmiiksi. Siten hän ajaa pakulla pihaan, käärii hihat ja aloittaa yhden miehen shownsa.

Kerran olimme innoissamme tilanneet vähän liikaa töitä ja jotenkin onnellisesti unohtaneet, että laskutkin pitää maksaa. Kun valittelmme köyhyyttämme, Kalle sattui seisomaan Tuomaksen vinyylihyllyn edessä ja sanoi tyynen rauhallisesti, että hän ottaa sitten alkajaisiksi tästä puoli metriä levyjä mukaan. 

Kalle tiesi, että keräilijä menee heti paniikkiin, ja arvasi, että jostakin sitä rahaa alkaa löytyä. Ja niin sitten kävikin.

Siksi tämä postaus ei todellakaan ole kaupallista yhteistyötä. Ammattimies ansaitsee työstään kunnon palkan, blogijulkisuus tulee sitten kiitokseksi kaupan päälle. Kun töitä tehdään läpinäkyvästi ja annetaan verokarhulle oma osansa, kotitalousvähennys on ainakin toistaiseksi tuonut meille ihan mukavasti palautuksia.


Kalle maalaa eteisen lattiaa. Kuva: Tuomas Pelttari.

Vapun kunniaksi Usvalinnassa nostetaan malja Kallelle ja ainutlaatuisen ammattimiehen korvaamattomalle ammattitaidolle! Skål & kippis!  

Toiminimi K. Mäkelän kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti