Tunnisteet

keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Mitä oikeastaan teet, kun ostat kukkakimpun?



Tänä keväänä some on tulvinut tulppaaneita.

Varsinkin tänä kansallisen kotoilun keväänä kavereiden some-tilit ovat pursunneet kukkakimppuja. Raikkaat tulppaanit ovat loistaneet maljakoissa lämpimän keltaisen ja punaisen tai viileän pinkin ja valkoisen sävyissä. 

Kukkien virta on puskenut melkein ruudun läpi. Ja ovathan ne hurmaavia.

Minä jätän silti kimput kauppaan. Ostan nykyään erittäin harvoin leikkokukkia edes ystäville ja olen pyytänyt, ettei mies toisi enää kukkia minulle.

Miksi? Mitä pahaa viaton kukkakimppu on tehnyt? 

Ensinnäkin minua on aina surettanut leikkokukkien elämän hetkellisyys. Maljakossa pakahduttavan upeana hehkuva kukka lakastuu äkkiä. Jo muutaman päivän päästä se täytyy tunkea biojäteroskikseen. 

Mutta vasta Chocochili-bloggari Elina Innasen kymmenosainen twiitti sai minut todella havahtumaan. Aikaisemmin floristina työskennellyt Elina tuntee kukkien taustalla pyörivän raadollisen bisneksen ja päätti eettisistä syistä lopettaa työnsä viisi vuotta sitten. 






Luin Elinan twiitin lähteitä ja pengoin netistä lisää tietoa. Ja niin se vaan on, että ”pahimmillaan kukkabisnes on nimittäin oikea eettisten ja ekologisten kysymysten ongelmasumppu” (Kirkko ja kaupunki 3.2.2016). Kukkakimpun alkuperän jäljillä

Hollannin jättimäinen kukkatukku on kukkabisneksen solmukohta. Mutta, kuten Elina kirjoittaa, se ei tarkoita, että kukat kasvatettaisiin Hollannisssa. 





Suurin osa koko maailman kukista kasvatetaan Afrikassa ja Etelä-Amerikassa. Suomeen tuodut kukat ovat lähtöisin lähinnä Itä-Afrikasta.

Afrikan valtavilla kukkaviljelmillä työskentelee enimmäkseen köyhiä ja kouluttamattomattomia naisia surkean pienellä palkalla, ilman työsuhdeturvaa tai muitakaan työntekijän oikeuksia. Viljelyyn käytetään todennäköisesti lapsityövoimaa ja naisten seksuaalinen  ahdistelu kuuluu kuvaan, samoin potkut raskaana oleville. Ylitöitä teetetään tietenkin palkatta. 

On selvää, että myös jättiläisfarmien ympäristö kärsii. Kukkatehdas imee kasteluun kaiken lähiseudun veden, saastuttaa luonnon ja pahimmillaan myös pohjaveden tuholaisten torjuntaan käytetyillä kemikaaleilla. 

Kukkien kasteluvesi on pois muilta kasveilta, eläimiltä ja ihmisiltä maanosassa, joka on muutenkin tunnettu pitkistä kuivuusjaksoista. Tämä kaikki lisää kukkakimpun hiilijalanjälkeä ja tekee siitä eettisesti arveluttavan.

Kukapa siitä välittäisi? Kukkabisneksen tekijöitä ei ympäristö voisi vähempää kiinnostaa eikä köyhyydessä sinnittelevien afrikkalaisten voi olettaa huolehtivan viljelmien ympäristötuhoista. He ovat tietenkin iloisia edes jonkinlaisesta työstä. 









Entä sitten kenialaiset Reilun kaupan ruusut? Ilmeisesti Reilun kaupan sertifikaatin saavien kukkien taustat on selvitetty ainakin hieman paremmin kuin muiden ja niitä tuottavien farmien toimintaa tarkkaillaan. Mutta ruusut kuskataan tänne lentokoneilla ja terälehdet nuupahtavat usein jo kaupoissa. 

Onhan tieto Reilun kaupan sertifikaatista toki tyhjää parempi. Kukkakauppa jättää ainakin minun kokemukseni mukaan kukkien alkuperämaan kokonaan kertomatta. Todennäköisesti he eivät tiedä sitä itsekään.

Nyt kuulen kiihtyneitä ääniä. Joku siellä sanoo, että ainakin tulppaaneja viljellään Suomessakin. Ja valitsemalla kotimaisen kukan voi tukea suomalaista työtä. 

Tottahan toki, mutta onko kukkien kasvattaminen Suomessa ekologisesti viisasta? Pulmia aiheuttavat pitkä pimeä kausi ja kasvihuoneiden lämmityskustannukset. Myös suomalaisen leikkkokukan hiilijalanjälki on mojova. Kannattaa myös miettiä, mistä sipulit tulevat.

Suomalaisen kukkatuotannon hiilijalanjälkeä pyritään toki hillitsemään lämmittämällä kasvitarhoja ainakin osittain bioenergialla. Kotimaisten tulppaanien sanotaan myös kestävän maljakossa paljon pidempään kuin tuontitulppaanien. 





Vajaa vuosi sitten sitten YLE:n jutussa (1.6.2019) yritettiin laskea valmistujaisruusun hiilijalanjälkeä. Se osoittautui miltei mahdottomaksi, koska Suomessa asiaa ei oltu tutkittu. 
Valmistujaisruusulle on useita ympäristön kannalta parempia vaihtoehtoja

Lähin vertailukohta löytyi Englannista. Ylen mukaan ”Englannissa myytävän kenialaisen ruusun päästöiksi mitattiin Lancasterin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa noin 2,4 kilogrammaa hiilidioksidia. Tämä vastaa VTT:n Lipasto-tietokannan mukaan noin kahdenkymmenen kilometrin ajomatkaa henkilöautolla tai jopa seitsemää kiloa banaaneita YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön laskelmien mukaan.”

Suomen ympäristökeskuksen vuoden 2013 laskelmissa kenialaista ruusua on pidetty kuitenkin jopa ekologisempana kuin eurooppalaisessa kasvihuoneessa kasvatettua kukkaa. 

Mutta silti. Ruusukimppu Afrikasta? Onko siinä mitään järkeä? 





Ja ylioppilaalle voi antaa vaikka puun taimen. Se on kestävä ja ekologinen lahja. Tai ruukkuruusun, jonka voi myöhemmin istuttaa maahan. 

Tiedän hyvin, miten kukkakimppujen ostamista perustellaan. Ne piristävät harmaata arkea, ne tuovat kotiin raikkaan ilmeen. Esteetikkoystäväni, joita on paljon, eivät varmaankaan pärjäisi kahta viikkoa ilman leikkokukkia.

En sano, että kukkakimppuja ei saa ostaa. Kerron vain, että minä en enää osta. Ja että ehkä kannattaa harkita.

Silti meillä on pöydässä aina kukkia. Miten se on mahdollista?

Olen ripustanut ruokapöydän taakse Greta Schalinin kukkataulun, jonka isoäitini on ostanut Turun taidemuseon näyttelystä. Taulu on vuodelta 1947 ja siinä on luonnonkukkia lasikannussa. Olen lapsesta asti rakastanut tätä maalausta.


Greta Schalin 1947. 

Ihailen silti myös luonnonkukkia mielummin oikeilla kasvupaikoilla kuin maljakossa. Tapa on perua Eeva Kilven teksteistä, varmaankin Naisen päiväkirjasta (1978).





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, nimeni on Eve. Olen introvertti.

Introvertin taivaassa on tyhjää, hiljaista ja kaunista. ”Otetaanko tähän loppuun vielä sellainen esittelykierros, jossa kaikki kertovat jota...