Tunnisteet

lauantai 4. huhtikuuta 2020

Haamunuotteja, aaverakkauksia ja maailmantuskaa

Tähän voisi tottua: jo toisena peräkkäisenä perjantaina julkaistiin timanttinen biisi!

Alec Danger 2018. Kuva: Ella Kiviniemi
Perjantaina 3.4. Berliinin katujen varjoista liihotteli eetteriin
Alec Dangerin sinkku Ghost Notes. Olisin voinut rakastua jo pelkästään biisin kiehtovan monimerkitykselliseen, musiikilliseen nimeen, mutta biisi oli kummitellut keikoilla jo pitkään, joten aavistelin, mitä odottaa. 

Ghost Notes Spotify

Ghost Notes Apple Music

Nykyään Berliinissä asuva Alec Danger on turkulaistaustainen superlahjakas  muusikko, jonka uraa olen seurannut tiiviisti jo yli kymmenen vuotta. Ghost Notes -kappaletta hän kertoo soittaneensa keikoilla jo vuodesta 2016, ja biisi on kasvanut orgaanisesti vuosien ja tekijänsä mukana.

Levylle päätynyt versio on lakonisempi, alakuloisempi ja synkempi kuin keikoilla kuulemani. Tumma pohjavirta muodostaa tyrmäävän upean kontrastin höyhenenkevyesti kutittelevan, kohottavan ja taivaallisen kauniin kertiksen kanssa. 

Biisiin on myös ilmestynyt kirkkaasti soiva piano, joka koristelee karun indiebiisiin vanhalla valkealla pitsillä ja luo siihen nostalgista loistoa. Syntikka piirtää kaiken ylle abstrakteja kuvioita ja huimia kaaria. 

Biisi on vuosien myötä kypsynyt kauniiksi ja tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, jossa on klassikon aineksia. 

Olen aina pitänyt Alec Dangerin äänestä ja tässä biisissä se soi erityisen puhtaana, intiiminä ja lujana. Äänestä myös kuulee, että sitä on treenattu ja koulittu. 

Alec Danger ei kirjoita yhdentekeviä tekstejä. Hänellä on tarve ilmaista lyriikoilla hankalia ja monimutkaisiakin asioita. Ghost Notesin teksti on vakava ja ajankohtainen: kuulen aavemaisen ihmissuhdekuvion lisäksi kaikuja ilmastoahdistuksesta ja yhteiskuntakritiikistä. Uskon, että kerroksia on enemmänkin, jokainen kuulee omansa. 

Heat is on, where money rules / Let’s just hope that we’ll stay cool

Berliini on varmasti vaikuttanut siihen, millaisena Ghost Notes tuli ulos. Artisti on kertonut, että Berliinissä saa helposti sellaista palautetta, että musiikki on liian poppia, liian kevyttä. Siellä arvostetaan vaikeaa, rankkaa ja angstista meininkiä.

Ghost Notes on kuitenkin kaiken pinnallisen vastakohta. Ja Alec Danger on niin musikaalinen artisti ja diippi tyyppi, että hän ei varmaan edes osaisi tehdä tyhjänpäiväistä biisiä. Vastustan myös sitä ajatusta, että koskettavien melodioiden säveltäminen tekisi biisistä kevyen. Jos Mozart eläisi nyt, hän olisi supertähti, joka vetäisi stadionit täyteen. Hän jos kuka osasi tehdä musiikkinsa koukkuja, ja silti teokset ovat säilyneet taidemusiikin kaanonissa satoja vuosia. 

Ja Alec Danger soittaa jokaista soitinta itse. Se ei taida olla se kaikkein kevein ja helpoin tapa tehdä musiikkia, vaikka olisi kuinka taitava ja lahjakas multi-instrumentalisti.

Ja sitä Alec Danger todella on. 

Saatat ehkä ihmetellä, miksi kirjoitan musiikista näin oudolla tavalla? Mitä tekemistä esimerkiksi pitseillä on indie popin kansssa? Kirjoitan vain sen, mitä näen. Koen musiikin voimakkaasti väreinä ja muotoina, esimerkiksi piano soi toisinaan päässäni kuin kylmässä auringossa säihkyvä jäätikkö. Syntikan äänet näen usein nykytaiteena, outoina ja yllättävinä muotoina.

Alec Dangerin biisi piirsi mieleeni valtavasti kuvia ja tunteita, sellaisiakin, joita en osaa sanoittaa. Se on merkki siitä, että biisissä on paljon kerrostumia ja tasoja, joka kuuntelukerralla siitä löytyy uusia linjoja, joita seurata. 

Viime elokuussa järjestimme pienet kesäjuhlat, joissa oli monia nuoria muusikoita esiintymässä. Brittiläinen Daniel Mason ja tyttäreni Ella esittivät Ghost Notesista oman versionsa, joka tuli yllärinä paikalla olleelle säveltäjälle! 

Se on erilainen kuin nyt levytetty, hymyilevän kupliva kuin vieraiden laseissa pirskahteleva kuohari. Pidän valtavasti tästäkin tulkinnasta, siinä on ihastuttava sovitus ja valoisa meininki. Hyvä biisi taipuu moneen. 





EDIT: perjantaina 8.5. Alec Danger julkaisi uuden biisin Crack in the Sky, jonka voi kuunnella täältä. Biisi on angstista berliinimatskua, jossa kuulen kaikuja David Bowien synkistä biiseistä.




Kun Alec Danger ei vielä ollut Alec Danger, hän oli Santeri Palkivaara, joka kävi Puolalanmäen musiikkilukiota ja soitti turkulaisessa Half Apple -yhtyeessä. Bändi oli kotikaupungissaan supersuosittu ja melkein breikkasi isosti läpi. Half Applen tyypit kävivät kaikki samaa musiikkilukiota, joka on aivan uskomaton taitavien muusikoiden hautomo. 

Applessa soittivat Henry Lyysaari, laulu & koskettimet, Santeri Palkivaara, laulu & kitara, Valtteri Sjöblom, basso ja Ville-Pekka Vaaralahti, rummut. Muutama levykin ilmestyi.

Half Applen jälkeen tuli Slow BLVD, dream pop -bändi, joka teki hävyttömän kauniita, unenomaisia biisejä. Jokainen yhtyeen keikka oli lumoava, jotenkin sadunhohtoinen ja epätodellinen. Kuvittelin, että sellaiselle musiikille olisi ollut Suomessa tilausta, mutta Turusta on tunnetusti vaikea ponnistaa valtakunnalliseen julkisuuteen. 

Slow BLVD:ssa Santeri Palkivaara soitti kitaraa ja lauloi, kosketinsoittajana ja laulajana oli Anniina Saksa, joka tunnetaan nykyään artistina Anniina Auf. Rumpuja soitti Roope Kantonen.

Jossain Slow BLVD:n ja Helsingin opiskeluaikojen välissä Santeri Palkivaarasta sukeutui Alec Danger, joka on tehnyt soololevyä ja keikkaillut eri kokoonpanojen kanssa. 


Alec Dangerin julkaisuja:

Ghost Notes (2020) single
Living proof; feat. Emily Frost  (2018) single 
May Contain Traces of Mental Violence (2017) EP
Tom & Lucifer (2016) EP
Empty Town (2013) EP



.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti