Tunnisteet

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Seropi on hieno rotu

Kotimme on noin satavuotiaassa siniharmaassa puutalossa, jossa on kolme huoneistoa. Meillä asuvat minun lisäkseni aviomieheni Tuomas ja kaksi rescue-koiraa, Bibi ja Fluffy.

Kävin juuri päästämässä Bibin sisään kylmästä eteisestä, johon hän oli rynnännyt vartiointihurmiossa ja jäänyt vahingossa oven taakse. Siellä hän oli istunut kärsivällisesti, raapinut vain välillä varovasti ovea. Ei vinkumista, ei haukkumista eikä ulvomista, vaikka vain vähän ennen hän oli räksyttänyt Fluffyn kanssa railakkaita stemmoja naapurin koirille ja nakellut tyynyt pois sohvalta.

Olin juuri alkanut ihmetellä, miksi on niin rauhallista. Sitten kuulin hennon äänen.

Bibi ja Fluffy ovat tulleet meille Romaniasta, TG-Jiun tarhalta. Mieheni haki Bibin tammikuussaä
2016, sinä päivänä kun David Bowie kuoli. Bibistä tuli meidän oma BlackStar.


Bibi on meidän BlackStar. Kuva: Tuomas Pelttari.


Oikeastaan sillä reissulla piti hakea Fluffy, mutta hän oli sairaana eikä vastuullinen tarha päästänyt koiraa matkaan. Koko talven, kevään ja kesän tutustuimme intensiivisesti Bibiin ja Bibi meihin. Kävi ilmi, että Bibi on älykäs, vakava, uskollinen, vartioiva ja epäluuloinen - eikä pidä muista koirista.

Se aiheutti aluksi päänvaivaa.

Aika nopeasti tuli selväksi, että kumpikaan meistä ei ole mikään superkouluttaja. Otimme lähtökohdaksi positiivisen vahvistamisen, nappasimme lukuisista neuvoista toimivimmat ja ryhdyimme hommiin. Vähitellen opimme kaartelemaan ja lähestymään muita koiria siten, että ne eivät tuntuneet ihan niin uhkaavilta.

Keskikesällä olimme Bibin kanssa jo sujuvasti Koroisten  perinteisissä kyläjuhlissa ja Kokkolan Trullevin rannalla.


Bibi Trullevin rannalla Kokkolassa. Kuva: Tuomas Pelttari.

Osaakohan se Mami varmasti uida? Kuva: Tuomas Pelttari.


Ja sitten Romaniasta tuli viesti: nyt Fluffy on terve, otatteko hänetkin?

Sitä säikähdykseen määrää! Aloimme selitellä ja sepitellä. Eihän meillä ole koskaan ollut kahta koiraa, miten ihmeessä selviämme? Mehän pärjäämme juuri ja juuri Bibin kanssa. Näin on hyvä, miksi rikkoa harmoniaa? Kunnes mieleen hiipi väistämätön kysymys: miten voisimme jättää hänet sinne? Kumpikin tiesi, että Fluffy ei välttämättä selviäisi toisesta talvesta tarhalla.

Kun lokakuun 2016 alussa matkustin bussilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle Fluffya vastaan, olin hermostunut. Minkälainen Fluffy olisi? Miten koirat tulisivat toimeen? Miten pärjäisimme kahden kanssa?

Kun Fluffy sitten otettiin kuljetushäkistä ja annettiin syliini vilttiin kiedottuna, sydämeni alkoi paisua. Ymmärsin, että siellä oli juuri sopivan kokoinen hellä paikka häntä varten.

Bussissa laskin nyytin varovasti viereiselle istuimelle. Aluksi hän oli liikahtamatta, ehkäpä sokissa  lentomatkasta. Hyvin hitaasti hän alkoi nostaa päätään, katseli ensin minua ja pian jo bussin ikkunasta ulos. Silittelin laihaa selkää ja takkuista turkkia. Fluffy näytti ihan nuorelta Michael Monroelta.


Fluffyn ensimmäinen yö omassa loppuelämän kodissa. 

Kun nousimme bussista Turussa, Bibi ja Tuomas olivat vastassa. Bibi haistoi ulos asti kotitarhan tutut hajut ja hänen silmänsä avautuivat lautasiksi. Koirat nuuhkivat toisiaan hännät pystyssä, kuorot yhdessä ja näyttivät tunnistavan toisensa. Huokaisimme helpotuksesta.

Bibille tuli pieni kriisi, kun hän tajusi, että Fluffy ihan oikeasti muuttaa meille. Mutta siitäkin selvittiin nopeasti. Kaksi vesikuppia, kaksi ruokakuppia ja kaksi petiä olivat kohta uusi normaali.

Fluffy osoittautui leikkisäksi, iloiseksi ja huolettomasti hurmuriksi, joka tanssahteli päivästä toiseen. Hän alkoi heti leikkiä sängyn päällä olleilla pehmoleluilla, jotka saivat melkoista kyytiä ennen kuin ehdimme ostaa Fluffylle omia. Hän alistui nöyrästi Bibin oikkuihin ja Bibi oli tyytyväinen, kun sai olla pomo.

Meidän nelikosta tuli tuttu näky ulkoilureiteillä. Fluffy vahvistui ja voimistui ja alkoi kaivata yhä pidempiä seikkailuja. Bibi taas olisi mieluummin kääntynyt kotiin jo parin korttelin jälkeen, Mutta meistä oli tullut lauma ja päätökset tehtiin yhdessä.

Molempien koirien turkki alkoi kiiltää ja ne näyttivät terveiltä ja vahvoilta. Lenkillä meidät usein pysäytettiin ja kysyttiin, mitä rotua kauniit koiramme olivat. ”Seropeja”, vastasimme hymyillen. ”Sekarotuisia piskejä.”

Seropi on minusta ihan paras rotu.                                                                                                                                                                          

Meidän rakkineet Bibi (vas.) ja Fluffy Taikkarin mäessä. Kuva: Tuomas Pelttari 



Bibi ja Fluffy Puolalanpuistossa. Kuva: Tuomas Pelttari.



Jos haluat auttaa Bibin ja Fluffyn tarhakavereita tai tietää lisää Pro Animals Finlandian toiminnasta, klikkaa linkkiä.

Pro Animals Finland









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, nimeni on Eve. Olen introvertti.

Introvertin taivaassa on tyhjää, hiljaista ja kaunista. ”Otetaanko tähän loppuun vielä sellainen esittelykierros, jossa kaikki kertovat jota...