Tunnisteet

torstai 26. maaliskuuta 2020

Kotielämää, lyhyt oppimäärä

Olen ollut nyt kotona kohta kaksi viikkoa. Olen sopeutunut hyvin, itse asiassa mainiosti. Olen nauttinut kotoilusta. Introvertille on luontevaa pitää fyysistä etäisyyttä, kunhan henkistä läheisyyttä on tarpeeksi. Ja nyt siitä onkin tullut uusi normaali!

Ystävät pitävät oikeastaan enemmän yhteyttä kuin tavallisesti. Ja niin teen minäkin.

Opin myös koko ajan uusia kotoilun muotoja. Ystävä vinkkasi, että tukusta voi tilata kotiin hedelmä- ja vihanneslaatikoita. Samalla voi estää ruokahävikkiä, joka syntyy, kun ravintoloiden ja kahviloiden kysyntä pienenee ja kohta tyrehtyy kokonaan.

Ryhdyin tuumasta toimeen ja laitoin sähköpostia Vihannespörssiin. Tänään eteiseen kannettiin reilun kokoinen laatikko, jossa oli  monenlaisia tuoreita, kaikin puolin moitteettomia ja houkuttelevia hedelmiä. Hinta oli melko kallis, 35 euroa, mutta autoton ei jaksaisi raahata kaupasta kotiin edes neljäsosaa laatikon sisällöstä.

Inkiväärin sujautin heti pakastimeen. Kokonaisen ananaksen ajattelin säästää viikonlopun aamupalalle. Sitruunoita ja limejä kuluu nykyään runsaasti hummuksen valmistamiseen. Hunajamelonia en oikein osaa käyttää, mutta siitäkin saa varmaan vaikka mitä hyvää. Kuka neuvoisi?


Vihannespörssin hedelmälootassa on paljon vitamiineja. 



Vihannespörssi toimittaa laatikoita yksityisille ihmisille ainoastaan suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella. vihannesporssi.fi


Korona heiluttaa nyt koko maailman taloutta, joka seisoo savijaloilla. Pörssi sekoaa eikä kukaan tiedä, miten tästä noustaan vai noustaanko. Toivon, että kun koronan jälkeen palaamme jonkinlaiseen normaalin elämän tilaan, unohtaisimme tuhoisan BKT:n ja oppisimme käyttämään toisenlaisia taloudellisen kasvun mittareita. Sellaisia, jotka ottavat huomioon luonnon kestokyvyn ja maapalloon resurssit.

Juuri nyt sympatiat ovat kuitenkin suomalaisten pienyritysten puolella. Niillä saattaa olla normaalistikin hankalaa pärjätä, mutta korona voi tehdä yrittämisestä suorastaan epätoivoista. Nyt kotimaisilla pikkufirmoilla on paljon loistavia tarjouksia, joihin kannattaa tarttua. Minäkin tilasin pokkareita suoraan pienestä Into-kustantamosta, kirjastothan ovat kiinni, enkä pärjää yhtäkään päivää lukematta. kauppa.intokustannus.fi

Tänään posti toi kahdet hengästyttävän ihanat korvikset Samaskorusta. Se on suomalainen yritys, joka kertoo nettisivuillaan, että suurin osa tuotteista suunnitellaan ja valmistetaan Joensuussa omalla pajalla. Tuotteet myös pakataan ja lähetetään sieltä.

Samaskorun korvikset ovat näyttäviä, mutta kevyitä. Niissä on asennetta ja luonnetta, mutta ne ovat silti yksinkertaisia. Ne vangitsevat katseen, mutta eivät ole räikeitä.

Värit ovat kauniita ja melko hillittyjä, kuviot ja muodot usein etnisiä tai luontoon liittyviä. Myös eläinkoruja on paljon. samaskoru.fi



Ja onhan se lopuksi pakko tunnustaa: olen vaatefriikki.  Mutta jo toistakymmentä vuotta olen hankkinut vain ekologisia vaatteita tai kirpparivaatteita ja uskotellut itselleni, että se on edes vähän jalompaa ja vastuullisempaa kuin pikamuoti. Viimeksi hankin kotimaisen LUMOAN mekon. Ja tein samalla lupauksen, että nyt saa hetkeksi riittää. Vaateteollisuudesta aiheutuu järkyttävän suuri kuormitus ympäristölle. kauppa.lumoan.fi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei, nimeni on Eve. Olen introvertti.

Introvertin taivaassa on tyhjää, hiljaista ja kaunista. ”Otetaanko tähän loppuun vielä sellainen esittelykierros, jossa kaikki kertovat jota...